Krapulablogi  kirjoittaa Saarasta.

Saara lienee kaikkeuden eräs alkuvoima, hidas ulottuvuus, kuten ovat outous, lumo ja sironta päässämme. Ujo jatkuva hiljakseen hyreksivä vitkainen lymyäminen oleuden unnuttavassa huostassa, kiireetön huuto härän hetkellä; ikäänkuin maihin sulava vähäinen  valuva usva; äitien unelma ja toivo, isien myrtynyt uskollisuus. GULP

Onkohan saarailmiössä muitakin universaaleja  piirteitä?   -Olen tuntenut monta saaraa, seurustellutkin heidän kanssaan ja lopulta todennut molemminkäsin omapuolisesti, että erehdyin henkilössä. Kaikki on ollut todeksi tullutta unta, menoksi yltynyttä villiä lamautumista. Onko saara frankin veli?

Tutuin frank, Matti Pellonpää on nähty Kemin kaupungintalon katolla. Havainto on vähintäänkin epäluotettava, koska Pellonpää ei polttanut vihreää norttia, vaan silminnäkijämme mukaan puri mälliä!

Rakkain meille kaikille on tietysti musta saara. Onko sittenkään?

Definition: In Romany Gypsy folklore, Sarah was the handmaiden of the Virgin Mary, who accompanied her on her journey to France after Jesus' death.

22423.jpg

Matti lauloi hienolla baritonillaan tämän laulun vuosia sitten  ravintola Kosmoksen nimikkoloosissaan.

22424.jpg

Kaukana ol pieni maja
tuol´ niili virra rannall.
Ei vanhempi olt Saaral
Jeesus häl ol´ turvaan.

Ei taivahas oo kuolonvaaraa
ei kyyneleit, yötäkää.
Näin lauloi kerran tuo musta Saara
pien neekerlaps nimeltään.

Nyt taivahas on pieni Saara
luo Jeesukse ja enkeltei.
Siel´ enkelkuoros Saara laulaa
pääs kukkaseppeleet.