Kuten tarkkaavainen seuraaja on huomannut, blogipohja on kokenut kovia. Yritetään taas. Uusi alku löytyy kohdasta Sirontaa keulassa II. Tervetuloa!

Erotin tien oikein hyvin ja sitten molemmin puolin, maan liejussa, talojen suuret neliöt ja kuutiot, seinät kuunkalpeat, kuin paksut erikokoiset jäämöykyt, äänettöminä ja kelmeinä. Täälläkö kaikki loppuisi? Vieläkö tuntisin kauankin tätä yksinäisyyttä kun he kerran olisivat antaneet minulle sen mitä kuuluu? Ennen kepertymistä? Ja missä ojassa? Minkä seinän juurella? Tulisivatko he lopettamaan minut? Veitselläkö? Joskus he repivät kädet, silmät ja muut... Siitä kerrottiin paljonkin juttuja, eikä mitään hauskoja! Kuka tietää?... Hevosen askel... Vielä yksi... joko riittäisi?... Hevoset ravaavat kaikki kuin kaksi yhteenliimattua rautakenkäistä äijää, kummallisin, epätasaisin askelin, kuin jotain voimisteluliikkeitä.

Sydän kuumana, levottomana, typeränä, kylkiluitten takana, käppyrässä kuin kaniini häkissään.
- Louis-Ferdinand Céline

Paranoia on leimallisesti vallan sairaus. Elias Canettin terävimpiin huomioihin kuuluu se, kuinka hän asettaa rinnatuksin vainoharhaisen tuomarin Daniel Schreberin ja Adolf Hitlerin. Kuinka maailmanhistoria olisikaan muuttunut, jos saksalaiset olisivat osanneet asettaa "Hermosairaan muistelmat" ja Taisteluni samaan yhteyteen! Joukoilla oli sekä Schreberille että Hitlerille tärkeä poliittinen ja psyykkinen merkitys.

-Markus Lång, Filosofinen aikakauslehti 2/98.




 

Tulla niin rikkaaksi ja kuuluisaksi, ettei häntä kiusata ihonvärin takia.

Vanha Tenhunen on netin kautta tilannut Sir Vililtä akan itselleen,

filippiiniläisen naisen, joka oli pieni, ruskea, nätti.

Äiti silti oli mikä oli, pillereitä söi ja valitteli.

Nöyrä oli, ei sietänyt venäläistä Olgaa, karkasi ja jätti Pikkupojan Tenhuselle perintöä odottamaan.

Kirjoitti olevansa Amerikassa kokkina suomalaisperheessä.

Herra myy autoja, Volvoja jenkeille. Huonosti pitävät.

Laita Isto joskus rahaa, Xanax on kallista Milwaukeen farmasistilla.

Koulu on rääkkäystä.

Terävä poika, mopedissakin kännykkäteline.

Ostaa ja myy vaatteita netissä.

Nörtti.

Yötä myöten sininen valo kajastaa poikien kamarista,

kun Isto, Sergei ja Kim tekevät kirjanpito-ohjelmaa ”Rappio”.

 

Sillä on oma sielu, jolla se ajattelee. 

Ei oo roiso tässä kukaan.

 ”On pakko harjaantua ajattelemaan väärin, muuten ei voi käsittää tätä järjestystä.”

-Erno Paasilinna

 Toinenkin hakkaa päätään seinään herkkuapalan toivossa.

Freyja yksin tietää, mistä herra K. oli saanut pyöreään, sileäksi ajeltuun päähänsä keskellä kesäistä hellettä rakentaa simaa, jota voisi käytellä palanpainikkeena itsetehtyjen ajuruoholla maustettujen verimakkaroiden ja sisälmyspadan seurana kuten vanhan ajan viikingitkin olivat tehneet palattuaan hurmeisilta sotaretkiltään. Kaipa se liittyi hänen ajatukseensa luopua rahan viettelyksestä, olemasta sen vouti ja orja maailmassa, joka kulkee kohti kadotustaan kuin Babylonin portto ikään. Vilppaat, raitishenkiset ja sakeaveriset viingit olivat eri maata kuin ristinkantajat. Ukko eli Odin oli heidän miehiään. Kuten yleisesti tiedetään, Freyja- jumalatar kulki kissojen vetämillä vaunuilla. Vain Odinin lemmikkikorpit puuttuivat K:n taloudesta, mutta eipä sillä väliä. Riitti kun herra K. raakkui käheällä äänellään vanhaa virttä:

Ah, autuas, ken armosta
Saa pahat tekons' anteeks,
Se, jonka syytä, jumala
Ei anna tulla kanteeks'.

 On olemassa käännekohtia, merkkipaaluja, joista yksittäinen vaeltaja voi laskea oman henkilökohtaisen kehityksensä tekevän mutkan, historiansa muuttuneen ja kulkeutuneen uudelle jengalle. Joillekin se on raittius, uskoon tulo tai uusia vaimoja.

Se saattoi olla hetki, jolloin uninen korpikylän poika kuuli uuden musiikkikappaleen seisoskellessaan täpötäydessä koulubussissa apaattisena, laihansitkeänä, pieniperseisenä pää juhtamaisesti riippuen ja huuli maata viistäen kuin ikälopulla kyntöruunalla sateessa. Särisevästä autoradiosta kantautui äkkiä ääni kaukaa meren takaa, kun pitkätukkaiset nuorukaiset soittivat aivan toisenlaista musiikkia.

Tämä musiikkikappale oli Beatlesien Twist and shout.

Herra K huomasi hytkyvänsä ja mörähtelevänsä särkyvällä puberteetti-ikäisen äänellään yhdessä kymmenien muiden kastuneiden, märältä koiralta tuoksahtavien koulukkaiden kanssa. Sateiseen ikävään kaamokseen syttyi valonsäde, hämärä ajatus siitä, että on muunlaistakin elämää kuin tämä arkinen nuhjaaminen kiusaantuneiden opettajien rääkättäväna ja älytön kehittymättömien pojankollien alinomainen mölinä, räkiminen, syljeskely ja isotteleva ja joutava kiroilu laihojen, näppylänaamaisten pikkutyttöjen huomion herättämiseksi. Egonalku oli kuin jäävedessä kurtistunut pili, jota piti sadattelun voimalla pullistella.

Tällainen hetki saattoi olla ensimmäinen konsertti, jossa herra K. kuuli Beethoovenin pianokonserton tai päivä jona hän jalka murtuneena makasi kotona ja sattui lukemaan ensi lauseet Camusin Sivullisesta. Oliko se aamu, jona kesä oli tullut humahtamalla ja tammukkapurolla sai sen ison, kalojen kuninkaan tai ainakin kuninkaan pojan, jota oli monta vuotta jahdannut? Vai oliko se yö, jonka herra K. vietti kesähotellin kovalla matrassilla odottaen pääsykokeiden alkua. Unta ei tahtonut saada, koska kuormureiden jyly läheisellä moottoriliikennetiellä häiritsi metsän suhinaan ja puron liplatukseen tottunutta primitiivistä korvaa.

Tiedekuntaan meno, menoaminen ja mesominen siellä olivat sitten tuttua koulunkäyntiä, pänttäämistä, rahanpuutetta ja joitakin arkoja yhteydenottoja keihin lie ollutkaan. Välillä sattui virkistäviä törmäyksiä entisiin tovereihin ja anniskelussa kuohuvan tuopin ääressä niitä menneitä, läpikuultavia aikoja oli soma kertailla. Niistä kun tuntui olevan kovin kauan, vaikka leikattiin vain vuosi tai kaksi enemmän.

Nuorena ollessa aika kuluu hitaanlaisesti, valumalla, kun se päivän iltaehtoosta saa kotkan siivet ja matka kohti lipputangon nuppia käy kiihtyvästi nopeutuen. Kaikesta mainitsemisen arvoisesta on kulunut neljäkymmentä vuotta.

Herra K, lihava, ikäpuoli miehenpullukka makaili tänä päivänä mökillään leveässä sängyssä päiväpeiton päällä sukkasillaan, saappaat potkaistuina jaloista, musta kissa rinnan päällä kuin parran jatkona toinen käsi niskan alla, toinen kissaa silittäen. Mahtavana ja varmana hän puoliunen läpi tajusi, että tämä on nyt se hänen uusi käännekohtansa, pitkä ja leveä ajan laakso, jota jatkuu ja jatkuu, kunnes loppuu. Enää ei tarvitse tvistata eikä huutaa. Riittää kun on vaan. Mihinkä se emäntäkin vilahti, olisiko marjaan mennyt. Olisi pantava saikkapannu tulelle, vaan kerkiää se kun tulee. Ei nyt jouda itse. On tärkeämpää. Oli mietittävä siman valmistusta ja kivikautisen talon rakentamista.

Sudet ja korpit olivat Odinin suojeluksessa. Korppi oli Odinin tunnus ja hänellä oli kaksi lemmikkikorppia, Hugin ja Munnin. Sudet vartioivat Odinin saleja. Simaan käytettiin hunajaa, joka oli kallista. Niinpä simaa juotiin erikoistapauksissa ja suurina juhlapäivinä.

Herra K. pohdiskeli puoliunessa, mistä saisi hunajaa.

Tenhuselta tietysti. Vanha Tenhunen oli äreä ja selvin päin pahapäinen mies, sinnikko ja luonnevikainen, oikea Kolistimen ukko. Ihmisistä hän ei juuri piitannut, mitä nyt rakasti monen värisiä lapsiaan, joita alinomaa vaihtuvat emännöitsijät hänelle laittelivat ja jättivät talon perintöä odottamaan lähtiessään takaisin kaupunkiin ja joskus vieraaseen kotimaahansa asti. Tätä asiantilaa ymmärtämättömät ja kateet naapurinmiehet ja etenkin naisväki karsastivat. Kauneudesta tai viehätysvoimasta Tenhusta ei voinut syyttää. Mies oli pitkä, laiha, kumara ja harmaa huuhkaja, jonka ison nokan varjosta pilkistivät ovelat ja elävät apinansilmät. 

 Herra K. oli joskus varovaisesti tiedustellut Tenhuselta, mikä taika hänellä oli, kun jäykkä, juron maineessa oleva talonpoika niin vetosi naisväkeen, että emännöitsijöitä saattoi väliin olla talossa kaksi kolmin kappalein ja yöaikana naapurit kuulivat villiä kiljuntaa, kun naiset mustasukkaisuuksissaan kynsivät toisiaan ja tappelivat kai Tenhusen suosiosta. Nytkin kartanolla keikutteli ja sirkutti korea, jalkava ja pyöreäperäinen neitokainen, vaikka Tenhunen kävi ravakasti kahdeksaakymmentä.

 Tenhunen tirkisteli herra K:n muhoilevaa olemusta epäluuloisesti, arvioiden tätä kuin hevoskauppias moskvitsin myyjää kunnes päätteli kysyjän, oudon tohtorin, siis melkeinpä kollegan olevan vilpittömällä mielellä ja vastasi yksikantaan:

 -Ka, rahalla.

 Enempää hän ei selitellyt vaan käänsi puheen apilankukintaan, joka oli nyt sangen suotuisa ja lupaili hyvälaatuista hunajaa hänen pienille piikkikärsilleen. Sillä vaikka Tenhunen ei juuri ulkopuolisia ihmisiä arvostanut, mehiläisiään hän rakasti koko ukonsydämensä kyllyydestä, hartaudella joka muistutti uskovaisuutta.

Kun asiaa vähän tarkemmin ajatteli, kyseessä lienee ollut ammattisalaisuus. Sen ohella, että Tenhunen tarhasi mehiläisiä, paimensi suurta eriväristä lapsilaumaansa ja oli maankuulu perinteisen tulivalkean kansan taistelulajin kaspinin eli puukkotaistelun taitaja, hän oli myös parantaja. Kun herra K. oli kerran reuvauttanut selkänsä kantoa ylös repiessään, Tenhunen oli kätevästi hoitanut sijaltaan menneen selän peukaloilla naksauttamalla ja antamalla mehiläisten pistää herra K:n herkkää nahkaa muutamalla mehiläisellä kohtiin, joita hän sanoi jollipaikoiksi. Ja kas vain, kipu katosi kuin tuuleen.

 Hunajaa simaan piti saada. Mutta vasta huomenna tai ensi viikolla. Nyt oli helle, kuumaa. Jo vain tavallinen vesi kelpasi alkuun. Ei ole asialla kiire, kun sitä ei raha hoputa. Baabelin portto se on rahalle perso, ei hän. Näihin ajatuksiin herra K. nukahti. Musta kissa rinnan päällä kuin parran jatkona pitkä kierevä häntä eleäen kehräsi ja käänsi kylkeään. Kaappikello raksutti. Yksinäinen kärpänen surisi lasissa kuin toivoa vailla.

Sekin halusi vapauteen.

Pakinaperjantai:  Raharenki

Varuskuntamme keittiössä

on vallan hurmaava nainen.

Hän on ruskea ketterä otus

ja ah.. niin hyvännäköinen

niin hyvännäköinen..

Herra K. lauleskeli itsekseen puskiessaan hankalassa asennossa olemattomalla, joutavan lelumaisella käsipumpulla ilmaa punaisen naistenpyörän renkaaseen. Pyörä oli jo paremmat päivänsä nähnyt, etuhaarukka hilseili vähän ruostettakin, mutta navat ja vaihteet oli huolella rasvattu, niin että rattaat pyörivät vinhasti, kun niitä metsätiellä komensi. Tarakalle oli kiinnitetty naapurin teemapuistosta ylijääneen irtotavaran varastosta talteen poimittu vaaleanpunainen muovinen lastenistuin, jolla oli oma merkityksensä syrjäisen maaseudun huoltotehtävissä. Lastenistuimella saattoivat viihtyä sienipussi, marjasanko, verkkovasu tai poikkeustapauksissa olutkori, jos asutuskeskuksen hälinään ja kuntakeskuksen riemuihin sattui matka osumaan.

Siirtyessään luonnonmukaiseen, mietiskelevään elämään herra K. oli lihan valituksesta huolimatta siirtynyt rappeuttavasta moottoriajoneuvon käytöstä jalka- ja pyörämieheksi. Autossa tönöttäminen aiheutti patvimista, suoliston ärtymystä ja yleistä heikkoutta. Herra K. oli aikonut mökille muuttaessaan vaihtaa pyöreän ja lullukkamaisen vetelän olemuksensa palvattua oravaa muistuttavaksi atleettiseksi pystyynnostetuksi fileenpätkäksi, jossa ei olisi grammaakaan rasvaa ja jos olikin, se olisi himokasta, monityydyttämätöntä ja sepelisuonille otollista; terveellistä kuin hivuttava tauti ainakin. Lopputulemana herra K. näki itsensä maitohappokylvyissä uitettuna soppaluuna, joka harmaantuva leijonanharja hulmuten jolkotti kohti arjalaisuuden auringonlaskua meren rannalla korskuen kilpaa vierellään ravaavan valkoisen orin kanssa. Ukule soisi ja etelän senjoriitat loisivat viipyileviä katseita vaaksanmittaisten silmäripsiensä alta pinkkien parasolliensa kätköistä.

Pois hilse ja hiuspohjan kutina! huudahteli herra K.ääneen istuessaan aamulla pätsimäisessä saunassaan ja hutkiessaan sydämen kyllyydestä syntistä lihaa koivuvastalla; sillä vasta se oli, vasta, kuten tuima on suolatonta ja kuvaa hiukopalan tarvetta aamutuimaan ja kehtaaminen on ilkeämistä eikä viitseliäisyyden puutetta. Kiuas volahteli ja puski äkeää, mutta miellyttävän pehmeää kuumuutta, kun K. paiskeli vettä sen mustaan kitaan riemumielellä, vasikkamaisesti innoissaan. Totisesti, sana on sinapinsiemenen kaltainen .

Hänen nukahdettuaan rantatuoliinsa auringon porottaessa päätä naskalin tavoin oli näytetty poikkeuksellisen värikylläisiä rainoja savanneilla verkkaisesti laiduntavista seepra- ja gnuantilooppilaumoista. Herra K. oli vaaninut pitkin edellistä yötä villisikaa keihäineen, mutta röhkivä kuvatus oli päässyt viime tingassa karkuun. Huonosta tuuristaan huolimatta K. natusteli tyytyväisenä kuivattua leipäpuukakkua, jonka muori oli antanut nuorelle metsämiehelle evääksi leveä, litteä musta naama mareessa ja hampaaton suu virnallaan.

Palaillessaan piikkipensaiden suojaamaan savimajakylään K. mietiskeli, lähtisikö Ingiyasyn kaupalle Kanoon siemailemaan ga'anda-heimon poikien kanssa olutta ja kuuntelemaan taas heidän juttujaan ja lörpötteleviä valheitaan siitä, kuinka paviaanit olivat yöllä tulleet viljapelloille ja syöneet suurimman osan sadosta, vaikka lapsikin tiesi ga'andaheimolaisten itse käyttävän durransa olueksi, mikäli humalaltaan kykenivät. Bussin pitäisi tulla tällä tai ensi viikolla, ellei sadekausi sitä viivyttäisi. Lisäksi vietettiin M'Bulfan, ikääntyneen päällikön ja nuoruudessaan suuren ratsumiehen hautajaisia läheisillä Varjovuorilla. Sukuhautaan oli jo laskettu itse vainaja, hänen viittansa ja punaiset säärystimet merkkinä siitä, että hän oli tuottanut heimolle paljon kunniaa ja hankkinut lukuisia orjia, jotka myytiin siihen aikaan Darel-Suleissa valkoisen suuren kuningattaren kiellosta huolimatta. Puheiden mukaan kuningattarella oli maassaan valtava mutakuoppa, josta putkahteli valkoisia lapsia alinomaa. Lapset olivat valkoisia kuin raatokärpäsen toukat, jotka ovat pulleitta ja kiiltäviä ahmittuaan kylläkseen itsestään kuolleen virtahevon lihaa. Joten villiä menoa ja kiirettä täällä maailman keskipisteessä riitti. Näissä mietteissä herra K. vihdoin havahtui tähän hetkeen ja sen kirkkauteen.

Kiukaassa näkyi toimeliaan nakertelijan käden jälki. Tavallista helokiuasta oli korotettu herkkien kasvien talvisuojaksi hankitulla kanaverkolla, niin että siihen mahtui kiviä kolmin verroin verrattuna tavalliseen tehdasmalliin. Hyötykasvien kuten sipulin tai potun kasvattaminen dyynillä ei tointanut. Verkko sai uutta käyttöä. Viljavien maiden herkät, mimosamaiset taimet kuolivat yksi kerrallaan olivat sitten mitä lajia tahansa. Täällä viihtyi vain jäkälä ja kataja.

Lämpö ei kesäisenä aikana kerta kaikkiaan päässyt karkaamaan, vaikka sauna muutoin oli hatara kuten saunan pitääkin, niin että yhdestä hirrenraosta pilkotti järven selkä. Ei sieltä sentään vetänyt, mutta happea riitti, kuten Pekka Lipposella, Rantasalmen miehiä hänkin, oli tapana virkkaa. Ulkolämpökin tänä kesänä oli väliin yli kolmekymmentä astetta.

Siihen kun lyö puoli kuutiota losopuuta, on kuin saunan höyläpuilla lämmittäisi. Tulee sileät ja ihonmyötäiset löylyt, herra K. tuumi.

Pakinaperjantai: Kierrätys