Mariza  laulaa uutta  fadoa.

 Hän on uudistanut perinteisen fadon, joka on kokenut uuden renesanssin.  Amalia Rodrigues oli fadon isoäiti; Mariza on kapinallinen fadon punkkari.

Amalia

13328.jpg

 

Mariza

                                                                
 

13319.jpg

Fado on kaupunkilaismusiikkia Lissabonista Portugalista. Alun perin Fado on kulkeutunut Portugaliin afrikkalaisten orjien mukana 1800 -luvulla. Fado oli tuolloin tanssi, jonka myöhemmin valkoinen enemmistö omi itselleen ja sisällytti musiikkiin aiheita kuten kohtalo, epäonnistuneet ihmissuhteet, kuolema ja epätoivo.                  

                                                   

Fadoa lauletaan portugalilaisen kitaran säestyksellä ja mukana on myös yksi klassinen kitara, jota portugaliksi kutsutaan violaksi. Tämän fado-tyylin kultakausi osui 1900-luvun ensimmäiselle puoliskolle, jolloin elettiin Salazarin diktatuuria (1926-1968) ja fado-esiityjien täytyi ammattilaistua sekä siirtää esiintymisensä fado taloihin, joita kutsuttiin revistas-nimellä. Fado laulun suuria nimiä tuolloin olivat Alfredo Marceneiro, Amalia Rodrigues, Maria Teresa de Noronha ja Armandinho sekä Jaime Santos (kitaristi).

Lissabonin fadon lisäksi on olemassa kokonaan toisenlainen fado-laulun muoto. Toinen tyyli on Coimbra yliopiston opiskelijoiden harjoittama laulutapa, jonka juuret yltävät keskiaikaisiin lauluihin nimeltään troyas. Tässä tyylissä laulujen aiheet käsittelevät rakkautta, ystävyyttä ja nostalgiaa. Tämä tyyli oli suosituimmillaan 1950-1960 -luvuilla. Tähän liittyvät nimet kuten Edmundo Bettencourt, Luis Gois, Jose Afonso ja muusikot Artur Paredes, Carlos Paredes sekä Antonio Portugal muiden muassa yhdistivät uusia muotoja ja sanoituksia fadoon. Näitä tyylejä kuuli vain opiskelijaympyröissä.

Fadosta sanotaan, että se on koko elämä. Kuten elämässäkin asiat voivat olla hyviä tai pahoja. Fado-kappaleiden luonne muotoutuu niiden tulkinnan ja tulkitsijan mukaan. Esiintyjän sisimpien tunteiden tulee olla mukana esityksessä, jotta hän pystyy välittämään portugalilaisten runojen syvimmän sielun. Tätä taitoa pidetään yhtenä fadon varjelluimmista salaisuuksista. Fadoa ei voi ymmärtää samalla tavoin analysoiden kuten bluesia tai tangoa vaan se täytyy tuntea.