14141.jpg<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Herään kylmään. Ohut huopa, jonka olen vaihtanut TE 3251:ltä varastamani N90-smartphonen akkuun, on valahtanut alalaverille. Päässäni soi taukoamaton melodinen vihellys. Yritän tunnistaa sävelmää. Siinä on riffejä entisen elämäni ranskalaisista koroista, haikea pariisilainen harmonikan poljento, ripaus angostuuraa, vahva kyyneleet silmiin tuova calvados. Sävähdän.

 

Olin syyllistynyt ajatusrikokseen. Kaksoisajattelen kiireesti, miten tärkeää itsetuntemuksen kautta on ruotia itsestään vanhakantainen kuona. Sitä kautta voin palata takaisin entiseen elämääni vailla niitä rasitteita, joista en nyt haluaisi puhua. Pohdin, voisinko Koordinaattorin järjestämässä itsekritiikkipalaverissa käyttää tätä havaintoa hyväkseni. On edullista tunnustaa pienissä erissä, jolloin varsinaiset rikokseni jäisivät vähemmälle huomiolle, kaksoisajattelen.

 

 Huoahdan. Näin pitkälle on tultu. Minä, lahjakas lääkäri, ihmissielun insinööri, hyväksyn ilman epäilyä ansainneeni sen kohtelun, joka osakseni koitui.

 

Manipulaatio on Armoa.

Itsesääli on Voimaa.

Hyvyys on Murhaa.

 

Tämä leirimme motto auttaa minua kasvamaan manipuloituna ihmisenä, viisaana yrittäjänä ja armahdettuna. Lämmin aalto hulvahtaa lävitseni ajatellessani Strategiakoordinaattoria, isäistäni, pikku aurinkoamme, joka pitää meistä huolen hyvinä ja huonoina aikoina. Harva on nähnyt hänet, hänestä ei ole kuvia. Hänestä ei saa puhua. Hänen musta helikopterinsa ilmaantuu joskus työmaamme ylle ja seurailee, kuinka MoTot, kaivurit ja hehtaarirobotit meidän käsiemme herkkien liikkeiden ohjaamina toteuttavat Suunnitelmaa.