<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Lapsen synnyttyä sen napanuora jumaluuteen katkaistaan, kuivataan rääppeet ja annetaan tissi suuhun. Periaatteessa yksilön pitäisi olla tyytyväinen oloonsa. On maha täynnä rasvapitoista äidinmaitoa tai Pilttiä, jos maitoa ei heru. Hoitajat hössöttävät ja vakavannäköinen lastenlääkäri kuuntelee stetoskoopilla lapsen etupuolelta, mitä mahtaa kuunnellakaan.

 

Vanhus hourailee viime muistojaan suolanhakureissulta Vienan Kemistä. Oli sitä hilloja sinä kesänä, kun hän pienenä pojannappulana oli miesten mukana rahtaamassa suolaa Viipuriin. Oli ihan syyä asti lakkaa. Se oli niitä sotakesiä, kun leikattiin 1916. Nuori sairaalalääkäri nostaa katseensa veren hapen osapaineraportista ja huomaa vanhuksen liukuneen pois.

 

Terveyskeskuksessa yleislääkäri palpoi epäsuoraa tyrää ja miettii, pitäisikö sille sähkömiehelle antaa vielä urakaksi pihavalojen uusiminen.

 

Lääninlääkäri tutkii Lääkelaitoksen lääkeraportteja ja miettii, miten sitä ja tätä ja tuota hypnoottia tämä kollega niin holovaamalla kirjoittelee. Pitäiskö  juutas panna seuruuseen.

 

Samaan aikaan toisaalla kapitalismin haukkuvat rakkikoirat vastaavat kansojen syvien rivien tarpeeseen saada vääristynyttä, lokaavaa ja herjaavaa tietoa erään perinteisesti ahneen ja sieluttoman ammattikunnan pöyristyttävistä rikoksista, jotka ulottuvat historian alkuhämäriin ja laajenevat viime aikoihin. Tämä julma, vallanhimoinen ja viekas rotu -lääkärit - on syypää kaikkeen ihmiskunnan onnettomuuteen ja itse asiassa jumalan asettama vitsaus.

 

Sananvapauteen kuuluu oikeus vinoilla, pilkata ja provosoida julkisesti.

 

Kuka kirjoittaisi herjaavan kirjoituksen journalisteista; perinteisesti juopon ja huorahtavan toimittajan syvimmästä olemuksesta, hänen tyhmyydestään, ylimielisyydestään ja kaikkitietävyyden harhastaan? Kuka huutaisi syvyydestä esiin totuuden näistä roistoista?

 

Moni tuntemani journalisti on hyvä ihminen. Sosiaalinen, sydämellinen ja sisäsiisti, paitsi jos alkoholin kanssa läträtään määrättömästi. Tämä koskee miestoimittajia. Naiset ovat joko tiukkapipoisia ex-alkoholisteja tai avosuuläähättäjiä.

Toimittaja on yleensä hiukan huonosti koulutettu, koska lehtialalle ja senttaamaan "ajauduttiin" ja sen vuoksi opinnot jäivät. Asian kipeydestä kertoo, että toimittaja muistaa aina korostaa joutuneensa alalle, joka sitten vei. Huonoista toimittajista tulee huonoja poliitikkoja. Ylimielisyys ja luonteen piilevät viat eivät vallassaolosta parane. Monelle toimittajalle jäi myös syvä kauna ja katkeruus pitkään opiskelleita ja taloudellisesti menestyneitä ahkeria kavereita kohtaan.

 

Mauttomuuden rajan ylittäminen on ammattikunnan sisäisessä arvomaailmassa rohkeuden ja rajuuden mitta; mitä pahemmin onnistuu sanomaan, sitä enempi riittää Pressiklubilla hekottelevia selkääntaputtajia ja tarjoajia.

 

Hyvät yhteiskuntasuhteet ovat toimittajan hengissä säilymiselle a ja o. Toimittaja pyrkii puhumaan tuntemistaan kuuluisista ja hienoista ihmisistä ikään kuin sivulauseessa, ettei vaikuttaisi leuhkalta. Eniten oppimista toimittajalla on kuullun ymmärtämisessä. Niin pientä asiaa ei ole, jossa toimittaja ei voisi tehdä virhettä. Tämä johtuu toimittajan luontaisesta huolimattomuudesta ja älyllisestä epärehellisyydestä. Eihän toimittaja muuten toimittaja olisikaan. Suhteissaan todellisiin vallankäyttäjiin toimittaja on opportunisti. Herjaajat ja herjatut tietävät, että kyseessä on vain pila, leikki, varjonyrkkeily ja sirkushuvi kansalle.

 

Todellisuudessa samat poliitikot, toimittajat ja teollisuusväki, jotka otsikoissa kisailevat ja riitelevät, rypevät hallintoneuvostojen metsäsaunoilla ja huvipursilla rasva ja viina suupielistä valuen. Tuli räiskyy takassa, sperma lentää ja jutut sinkoilevat; nauru raikaa ikihonkien keskellä ja kallioluodoilla.

 

Tämä eliitti hekottelee pöljälle kansalle. Mukaan on päässyt jokunen luottolääkärikin, jolta aamun krabbis-diapamit  irtoaa ja joka ymmärtää pitää turpansa kiinni oikeiden ihmisten asioista.