99706.jpg

 

Malariasääsken kantamalle alkueläimelle on lääkäriseura Duodecim antanut sattuvan suomenkielisen nimen: horkkaloisio.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Siinä hän on, kahden ammatin mies:
Horkka Loisio. Kulkuri ja loinen.
Mies tolokuimmasta päästä.

Kuin vanhasta Suomi-filmistä, kuvaten romanttista agraariyhteiskuntaa muutama sukupolvi sitten.  Salaperäinen on tämä kulkuri, kätevä käsistään, hyvä suustaan. Tilaisuuden tullen heittää kiihkeän katseen, häivähtävän hymyn…

Hän asettuu välistä lyhytaikaisiin työsuhteisiin etenkin talvisajaksi, koska muutoin kulkurille tulisi vilu ja nälkä. Tällöin miekkonen majoittuu työnantajan tiloihin. Vapaa-ajalla kosteikossa on hänella tapana vihellellä Kulkurin Valssia.
Lapsia on montakin, kuinka monta lieneksii, ei kerro. Kovin hänestä rähisee maailma ja turkasen pihteihin mielii moni mies hänet saatattaa. Vaimoa ei ole, koska aikoinaan on hän äidilleen luvannut pysyä poikamiehenä. Silti moni talonkin tytär on silmänsä häneen hakenut, renkimiehet veistä vilautelleet. Mutta Horkkapa vain puistelee, kuin märkä koira pois yhtään prelaattien siunaukset ja isien kirot.
Kastettaessa äiti oli halunnut nimeksi Herkko, isä taas Turkka. Nuori kirkkoherra oli päissään, väärin kuultuaan merkinnyt kirjaan Horkka.

Siinä hän on, kahden ammatin mies.


SF-filmi "Linnoisten vihreä kamari" taannoin TV-ykkösellä esitteli yhden valemuunnoksen Horkka Loisiosta, joka paljastui sittemmin aatelismieheksi.  -Aito HL, joka alkuun tekeytyi kreiviksi, joutui ottamaan jalat alleen, kun nimismiehen reki ajoi pihaan.

(Muunnelma Sakari H:n alkuperäisideaan, kiitos)