160017.jpg

On hurskastelua jeesustella nuoruudenaikaisia töppäyksiä, omia tai muiden. Liittyivät ne oikein- tai väärinkäytöksiin uskonnon, politiikan, laulun, naisten, viinan tai vallan suhteen.

Kyynistyminen, turtuminen ja tottuminen arkipäivän fasismiin -ja tällä tarkoitan lähinnä simputuksen kaltaista joka päivä vastaantulevaa nakertavaa vallan rakenteiden sakinhivutusta ja jyräämistä pienen tallaajan yli -ovat pahempia syntejä.

Jossain aiemmin esiintuotu solipsistinen huuli "Olen tullut siihen tulokseen, ettei teitä ole olemassa" on osuvuudessaan pelottavan tosi.

Jälkiviisaus on viisauden imelin muoto, on lausunut ajattelija V.Huovinen. Historiaa olisi tarkasteltava senaikaisista lähtökohdista, jolloin teot on tehty. Jokainen meistä voi hekumoida, miten olisi elämänsä tällä järjellä -siis tällä lahjomattoman oikealla harkinnalla elänyt.

Suomen kansa ei ole vieläkään tehnyt riittävää pesänselvitystä oman kansallissosialistisen menneisyytensä kanssa. Vielä 50- ja 60-luvuilla suurin osa miespuolista opettajistani oli pesunkestäviä natseja.

Yhtä sokeita oltiin sekä oikealla että vasemmalla. Kun käytin ilmaisua "hurskastelu" päiviteltäessä pöljyyksiä silloin ennen tarkoitin ihmisen kykyä muutokseen ajan funktiona; ettei siihen luoteta.

Kuitenkin on niin, että aika meidät kaikki taamoo eikä niin veemäistä eläjää ole syntynytkään, josta ei oppisi pitämään ja häntä arvostamaan, kun sen kanssa vaan viettää riittävästi aikaa. Itsensäkin kanssa oppii olemaan.