Kolmannen sektorin, erilaisten vapaaehtois- ja omaisjärjestöjen työ on kiistatta merkittävää mielenterveystyölle.

RAY:n omituiset linjaukset on raportoitu; samoin Kelan ambivalentti suhtautuminen vaikkapa kuntoutumiskodeissa asustavien mielenterveyskuntoutujien arjen tukemiseen. Korotettu hoitotuki on edellytys esimerkiksi toimintaterapian tai neuropsykologisen kuntoutuksen saamiselle.
Toimintakeskusten rahoitus, kuntien halu siirtää piilosairaaloihin kiistatta psykiatrisen sairaalahoidon tarpeessa olevia kustannussyistä; aiheita riittää.

Toisena linkkinä keskustelulle tuon esiin median roolin. Mielenterveys ja sen häiriö ovat monen tuulen ja tuiskahduksen tuiverruksessa TV-psykiatriasta nettipalstoihin ja asiakasyhdistysten jäsenlehdistä kaunokirjallisiin tilityksiin.

Pohjaksi otan vaikkapa tämän päivän Hesarissa oleva pikku juttu Killistä. (Lopetin muuten HS:n paperiverion tilauksen ja siirryin kokonaan nettiin. Tulee luettua tosi tarkasti -ainakin alkuun.)

Helsingin Sanomat 10.9.2006
Tänään vietetään itsemurhien ehkäisypäivää.

"Minä en ole vihainen Killille, enää"

Kirjailija ja näyttelijä Anna-Leena Härkönen, 41:

"Tyhmempikin tajuaa, että kun tulee haava, pannaan laastari. Mielenterveyspuolella pannaan jonoon, vaikka pää räjähtää käsiin.

Siskoni oli yrittänyt itsemurhaa kerran aiemmin, mutta naapuri oli tullut väliin. Itse kuulin yrityksestä vasta kun toinen kerta oli onnistunut.

Killi oli pyytänyt paikkaa suljetulle osastolle, mutta lääkärin mielestä hän oli sinne liian terve.

Ensimmäinen vuosi kuoleman jälkeen oli aivan hirveä. Onneksi ystävät pysyivät ja tajusin alkaa kirjoittaa.

Loppuunkäsitelty herätti keskustelua, ja sitä halusinkin. Viisi ihmistä on myös kertonut, että on jättänyt kirjani takia tekemättä itsemurhan.

Minä en ole vihainen Killille, enää. Silti raivostuttaa, että niin hyvä sisko meni. Nytkin olisi paljon kaikkea, josta haluaisin hänelle puhua."

TUOMAS KASEVA