Ajattelin asiaa vähän toisesta vinkkelistä. Omastani.

Ryhdyin ajattelemaan, minkälaisia lahjoja olen itse saanut ja mitä niistä ajattelin.

-Puukko. Työryhmäni osti minulle vuosia sitten läksiäislahjaksi kalliin korupuukon. Kieltämättä jäin miettimään, näinko aggressiivisin tuntein minua muistellaan.

-Kello. Toinen työyhteisö osti reilusti suomalaisen Leijona-rannekellon myös läksiäislahjaksi. Pidin sitä takapotkuna ja viittauksena vähäiseen/ kohtuulliseen myöhästymistaipumukseeni.

-Työkaveri osti purjelaivan mallisen tuulikellon. Se oli on ihana edelleen.

-Asiakas osti joka vuosi kukkia. Aina yhden enemmän vuotta kohti.

-Erään ryhmän päätyttyä ryhmäläiset antoivat ajopuulle maalatun taulun, jonka eräs jäsen oli tehnyt. Se on seinälläni.

Jostain syystä olen saanut paljon tauluja, pikku maaluksia, patsaita, käsintehtyjä koruja (!), joskus viinipullonkin.

Harrastan antiikin historiaa -en siis antiikkia tavarana. Tämä on yleisessä tiedossa. Hauskin lahja on ollut Roomasta ostettu pieni Julius Caesarin patsas. Toinen mieleen jäänyt oli pronssista tehty susi, jonka tämä taitelija oli itse valanut.

Paras lahja, minkä terapeutti saa, on ettei potilaasta kuulu mitään. Tämä elää omaa elämäänsä ja psykoterapia on muistoissa oleva, mennyt asia. Silti kirje, puhelu tai tekstiviesti vuosien jälkeen tyyliin "minulle kuuluu sitä ja sitä"  lämmittää.