Asian ydin kai on, että mielenterveyshäiriöissä ylipäänsä on jonkinasteinen alttius periytyvyyteen siten, että tietty geeniyhdistelmä altistaa oireilukanavalle, jonka määrittelee varsin pitkälle sosiaalinen oppiminen, perhetilanne ja sosioekonomiset seikat. Oireilu voi olla psykosomaattista, addiktiivista tai vaikkapa mielialan vaihteluun tai eristäytymiseen ja ärsykeyliherkkyyten liittyvää.

Kukaan meistä ei voi valita vanhempiaan; ei edes lapsiaan. Kaiken kaikkiaan biologinen psykiatria tekee hyvää työtä perustutkimuksessa. Sen sijaan yksittäisen ihmisen elämänkohtaloa tai kokemusta ei lohduta lainkaan tieto kovasta genetiikasta, siitä mikä ns. vika perimässä muka vallitsee ja miksi elämä tämmöiseksi sitten häätyi.

Ihminen ei ole taskulaskin tai kännykkä, jonka elektronisia mikropiirejä vertailemalla löydetään paras malli. Voin kuulostaa vähän härskiltä, mutta jos olisi niin, että Jumala on olemassa, tuollainen reduktiivinen, siis yksinkertaistava putkiaivoinen ajattelu on suurta jumalanpilkkaa.