"Paperiton toimisto" on johtanut käytännössä A-nelostulosteiden vyöryyn. Koska lausunnot, lähetteet, loppulaunnot ja decursusmerkinnät ovat mielettömän vaikeita käsitellä vaikkapa yhteistyöpalaverissa, ne on printattava.

Ainakin meillä tehdään potilaista pahvikansiot rutiinisti. Käytössä on siis kaksinkertainen kirjanpito. Tilastointi ja muu simputus ohjelmissa on aivan tolkutonta.

Toisaalta luotettavia, kunnollisia tilastoja toiminnasta ei saa, koska kukaan ei osaa niitä ajaa. Itse merkkaan käynnit tukkimiehen matematiikalla pieneen siniseen ruutuvihkoon.

Joka sanoo tätä "muutosvastarinnaksi" tulkoon kokeilemaan runoratsua, jolla potilaan tiedostoon pääsy edellyttää klikkauksia, loputonta vartoilua ja kiroilua. Kynnet ehtii lakata naisväki ja prostatapappa käydä kusellakin, ennenkuin pääsee siihen siunattuun tilaan, missä voi vilkaista, mitä jollekin identifioidulle uhrille on tapahtunut sitten viime näkemän.

Poispääsy on yhtä konstikasta. Tämä papukaija toistelee jokaisen ratkaisun kohdalla "Oletko varma?". Tekisi mieli heittää koko toosa ulos ikkunasta ja karjua "EN OLE VARMA!!!"

Yrittäksemme ymmärtää Pegasosta empaattisesti, on tunnettava hiukan tietokoneiden psykologiaa. Se joka hankaloittaa toisen toimintaa pelkää eniten.

Se sijoittaa pelon, epävarmuuden ja ahdistuksen, mitä ohjelmisto itsessään ei voi sietää kohteeseen ja käsittelee sitten omaa pelkoaan ja epävarmuuttaan hänessä.

Tätä kutsutaan atk-kielessä nimellä projektiivinen identifikaatio.