Kun aamupimeässä puolikuolleena raahaudun työstökoneen ääreen ja  joskus tavailen näitä meidän työhullujen työaikalistojamme avo-, umpi- ja puolihoidossa julkisella, suljetulla ja privaatilla alueella, mietin joskus hiljaa mielessäni, mitä ihmettä verottaja kaikella sillä rahansiivolla tekee?

Syöttää varmaan kansaa hyvin ja laadukkaasti edustajiensa välityksellä kaukaisissa maissa, jossa ei kaamosta ole ja joissa kohtalokkaat senjoriitat tähyilevät kuun valossa vierasta kolme tuumaa pitkien ripsiensä välistä hiljaa huoahtaen.

Koko meidän sairausperusteinen työkykyarviointiprosessimme sietäisi panna tarkasteluun. Liian usein "kuntoutustarveselvityksiä" ja kuntoutustutkimuksia tekevät laitokset näyttävät omaa elantoaan turvatakseen tahallaan pitkittävän prosesseja.

Laitoskuntoutus, aslak, tules, tyk -mitä heitä onkaan -ovat mukavia ja kannatettavia asioita. Lämpimissä vesissä ja pehmeiden käsien hierottavana on hauska olla ja illalla pääsee ravinteliin tanssahtelemaan muiden kuntoutujien kanssa.

Potilas kotiutuu aikanaan mukanaan nahkapäätös, jonka tulkitsemiseen savolaisenkaan kiero ajattelu ei riitä. Ja sitten psykiatrisoidaan. Ihminen, joka on kipeä, vähän reggressiivinen ja pulassa toimeentulonsa kanssa voi aivan oikeasti masentua. Krooninen kipu ja myös käytetty kipulääkitys näyttää aivan aidosti muuttavan psyykeltään aiemmin kohtuullisen terveen persoonallisuutta tai ainakin kaivavan aggressioproblematiikan ja kveruloinnin pinnan alta esiin.

Olen itse virunut tällaisilla kuntoutusleireillä sen verran, että vakaasti voin kokemukseni perusteella sanoa niiden olevan samanlaisia sairastamiseen ja sekundäärihyödyn tavoitteluun valmentavia korkeakouluja, kuin vankiloiden sanotaan olevan rikokseen opastamisessa.

Herroilla on omat konstinsa.
En tiedä, vieläkö isoissa firmoissa on tapana luotetun työterveyslääkärin panna eläkepaperiin keltaisella tarralapulla viesti vakuutusyhtiön asiantuntijalääkärille:
"Tehdään tässä kuten puhelimessa sovittiin."