<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Suomesta sanotaan, että siellä kansa vaikenee kahdella kielellä. Faktisesti tämä ei enää pidä paikkaansa, koska siltä mukana kuljetettavan puhelimeen löpinältä, jota siellä harrastetaan, ei kuule omia ajatuksiaan. Oli viivähtänyt seudulla aika pitkään, itse asiassa neljäkymmentäkaksi vuotta. Sitä ennen olin oleskellut sen seudun pohjoispuolella. Olin nuori, viriili, vapaa viisikymmentäkahdeksanvuotias ja sellainen kutkuttaa.

 

Elämäntilanteeni oli muuttunut eikä minulla ollut varsinaista tekemistä. Olin näet vapautunut vankilasta, jossa olin istunut kärsimässä elinkautista tuomiota poliittisen vastustajani murhasta. Sanomattakin on selvää, että tuomio oli väärä. Pohjoismaissa ei tuohon aikaan voinut ollut puhettakaan rehellisestä oikeudenkäynnistä omilla aivoillaan ajattelevalle miehelle. Asiaa ei helpottanut, että luonnollisen pakoyrityksen yhteydessä tulin puukottaneeksi kahta vartijaa, yhtä poliisia ja alaikäistä pakoauton kuljettajaa, näistä poliisia kuolettavasti. Koko rytäkän syyksi pantiin riita kilosta heroiinia, vaikkei varsinaista riidan aihetta ei pitänyt olla. Olinhan voittanut kyseisen edun korttipelissä. Nyt olin väärän henkilöllisyyden, taitavasti väärennetyn passin ja kasvoleikkauksen jälkeen uusi mies -anteeksi -nainen. Sukupuoli oli muuttunut kaiken muun mukana.

 

Siinä minä nyt kuitenkin olin. Rahaa olin saanut säästettyä aiemmilta ajoilta sen verran, että pysyin viskissä ja sikareissa. Päätin kirjoittaa tämän kirjan.