"...ketä meidän pitää itsemme lisäksi vakuuttaa siitä, että oman alamme diagnoosi ja hoidon aihe ovat oikeat?..."

Olen tänään tavallista vihaisemmalla päällä.

Kävi peräkanaa viisi potilasta, joilla oli täsmälleen sama tarina: olivat olleet kelan tai vakuutusyhtiön maksamassa "kuntoutustutkimuksessa" eri laitoksissa, yksi jopa kelan omassa tutkimuskeskuksessa. Sieltä oli laadittu moniammatillisen tiimin toimesta paperia yhteensä kolme naulaa. Jokainen oli todettu työkyvyttömäksi; osa pysyvästi, osa määräajaksi.

Lopputulema:

hylky saman tien ja vaatimus paikallisen psykiatrian erikoislääkärin laatimasta kuntoustus- ja tutkimussuunnitelmasta, koska poloiset olivat ilenneet ikävissään tunnustaa kyseisen paikan psykologille, että kituminen selkä-, syöpä-,  silmä-, epilepsia- tai kipuvaivaivaisena ei mieltä lämmittänyt, epävarmuus toimeentulosta rasitti, työnantaja oli irtisanonut ja unetkin pätki.

Ketä varten.... Niin.

Oikeasti sairaat -mieleltään sairaat ihmiset -tarvitsevat lääkärinapua, eivät nämä lausuntovammaiset.
 
...Ne seinille hyppivät tai toisilta junissa kurkkuja katkovat avohoitoptilaat, joita heidän lääkärinsä ei jouda hoitamaan, koska läärää tämän paperinivaskan kanssa ja kiroilee.

...Jotka juoksevat niiden samojen junien alle ja hyppivät niiden korkeiden toimistorakennusten katoilta, joissa näitä päätöksiä tehdään. 

Tärkein toteamus on, ettei yksikään näistä ihmisistä tarvinnut minkäänlaista psykiatrista hoitoa tai apua, koska ongelmana oli fyysinen sairaus.