Lääkärin ja varsinkin tällaisen salassapidon ammattilaisen hankaluus vaikkapa muistelmien kirjoittamisessa on, että ei oikein voi kirjoittaa mitään, jos on kovin työorientoitunut. Yksityisistä asioista ei voi kirjoittaa. On siis keksittävä.

Kun erään kuuluisan kuvataitelijan sittemmin kuollut tytär iski minut kapakasta, kolmas vaimoni oli juuri lähtenyt. Huoneistossa ei ollut sähköä, koska laskut oli jätetty maksamatta. Siellä oli pimeää ja kylmää. Olin mielestäni ystävällinen isäntä vieraalleni, jonka olin tavannut pienen autistipoikansa kanssa istumassa lempiravintolani ulkorappusilta. Oli sentään tammikuu, heillä ei ollut paikkaa minne mennä ja niin otin naisen poikineen luokseni asumaan.

Pojalle kerroin että olimme retkellä ja rakensimme huovista teltan olohuoneen lattialle. Pojan nukahdettua rakastelimme. Olin hakemut läheiseltä huoltamolta meille ruokaa polkupyörällä, jonka sisäkumi vuoti. Niitä loistavan kirkkaita ja outoja tähtiä muistelen vieläkin usein.

Kymmenen vuotta äitinä kuoleman jälkeen poika kirjoitti minulle kirjeen, jossa kiitti minua asunnosta, mutta uhkasi tappaa minut heti, jos näkisi, koska olin jättänyt hänen äitinsä erään sokean pianistin vuoksi. Lähetin pojalle kumppanini kanssa kortin Varsovasta, jossa olin hänen kanssaan polttamassa pilveä eräiden hullunkuristen amerikkalaisten kanssa.

Kirjoitin: "Hyvä Janne, en voi mitään taipumukselleni rakastua pullukkamaisiin miehiin."