Meiltä on kysytty, tiedämmekö, mitä savolaisuus on. Saattaa olla, että tiedämme ja saattaa olla olemattakin.

 

"Seujl sillom puukupin aikaan."

(Kiuruvesi, M. Kärkkäinen, 1932)

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

"Savolainen ei ole yhtä vilkas kuin aito karjalainen. Ei hän liiku niin ravakasti, eikä puhele niin nopeasti. Hän tosin huitoo käsillä puhuessaan, mutta ei tee niin suuria ja äkkinäisiä liikkeitä kuin serkkunsa karjalainen, joka tässä suhteessa kilpailee venäläisten ja muitten itämaisten kansojen kanssa.

 

Mutta vilkkaampi hän on hämäläistä, ainakin suustaan. Savolainen on nimittäin hyvin puhelias ja seuraa rakastava. Hän on tarinan mies ennen kaikkea, ehkä tässä suhteessa innokkain kaikista suomalaisista. Savolainen pyrkii aina "hoastattelemaan" lähimmäisiään. Se, joka hoastattelloo toista, on hänen mielestään kohtelias ja vaatimaton ihminen. Tuppisuu taas hänen mielestään on koppava ja ikävä henkilö.

 

Juuri savolaiselta olemmekin saaneet kirjakieleen sanan: haastattelu.-interviuv. Kun savolainen kulkee rakkaassa höyrylaivassaan, antautuu hän puheisiin vennon vieraankin kanssa aivan yhtä kepeästi kuin suurissa kulttuurimaissa matkustajien on tapana. Kun laiva on täynnä matkustajia, voittaa puheen porina potkurinkin jyskytyksen. Ei hän silloinkaan naura eikä ilakoi, hän vain soittaa suutaan. Se on hänen nautintoaan"

 

…"Savolainen mies ei koskaan itke. Savonlainen ilmaisee riemunsa ja surunsa vain kielenkärellä. Naama pysyy värähtelemättä. Ei edes kuulu savalaisen tapoihin suuresti nauraakaan, kun kuulee vihlovan sukkeluuden. Jos nauraakin, niin se on lyhyttä vaikkakin äänekästä.

 

Savolaisen luonteeseen kuuluu ennen kaikkea järkeileminen, jopa sen äärimmäinen ilmaisumuoto – viisastelu. Sitä hän harjoittaa uupumattomasti. Aivan usein tavattava tyyppi savolaisten kesken on tuo, joka pyrkii vain viisastelemaan. On sellaisiakin, jotka eivät muuta tee kuin jokaisen ajatuksen vääntävät päälaelleen ja sille sitten irvistelevät. niin kuin sanotaan irlantilaisten tekevän.

 

Jos raja-karjalainen on Kalevalan ja Kantelettaren luoja, niin eiköpä savolaisella liene suuri osuutensa meidän kymmenissä tuhansissa sananlaskuissa ja arvoituksissamme. Ainakin hän niitä käyttää enemmän ja useammin kuin muut suomalaiset.

 

Vanhat akat ja ukot, jotka ovat pitkän elämänsä kuluessa yhtä ja toista kokeneet, nähneet ja kuulleet, he höystävät puhettaan aina tuon tuostakin nasevilla sanalaskuilla, jotka sattuvat kuin naulan päähän. Luulisi, että jokainen puhekumppani on herran armoitettu seuramies ja nerokas sukkeluuksien keksijä. Ei niin, he muistavat vain esi-isien tekemiä sutkauksia, ja niillä he tekevät puheensa ja keskustelunsa niin verrattoman eloisiksi ja nerokkaiksi.

 

Paitsi sutkauksia vuotaa heidän suustaan hyvin helposti letkauksiakin, kun siihen vain syytä ilmenee. Parilla sanalla voi hän viiltää vihamieheensä kirvelevämmän haavan kuin pohjalainen puukollaan. Ei savolainen tappelekaan puukolla. Hän sekä haavoittaa että puolustaa itseään kielellään. Silloin kun Vaasan läänissä ja Turun ja Porin läänissä miehiä tuomitaan taposta usein kymmenittäin vuodessa, ei Mikkelin läänissä sellaista toisina vuosina tapahdu yhtä ainoaa.

 

Nykyään lienee jonkinlainen muutos ja tasoitus tapahtunut tässäkin niin kuin monessa muussakin kohdassa vilkkaamman vuorovaikutuksen kautta eri paikkojen välillä. Suomalaisten tavat muuttuvat yhä enemmän samanlaisiksi niin yhdessä kuin toisessakin suhteessa. Ei aina parempaan päin.

 

Mutta nämä sananlaskut, sutkaukset ja letkaukset eivät ainoastaan ole laaditut huvin vuoksi. Niillä on usein hyvinkin totinen pohja ja tarkoitus. Ne sisältävät aivan verrattomia elämän ohjeita. Ne ovat muinaisina aikoina merkinneet savolaisille kuten kaikille suomalaisillekin samaa kuin Jumalan kymmenet käskyt juutalaisille mooseksenuskojille. Niiden avulla on särkynyt sydän usein saanut hoivaa tuskilleen, niiden neuvoilla on rakas kansamme kestänyt monta kovaa koettelemustaan. Ja niiden avulla on se päässyt voittajaksi apean ajan yli.

 

Savolainen on usein leikillisillä sutkauksilla koettanut manata alas suurimman pöpönsä, hallan aikaansaamat tuhotyöt. Hän on nälänkin tuskat koettanut lieventää leikinlaskulla. Se on onnistunut, sillä pyhä kevytmielisyys lienee sittenkin paras keino, kun on hirvittävä onnettomuus kestettävissä. Kaikille luonteille se ei sovi; savolaiselle ehkä paremmin kuin monelle muulle, sillä savolainen kansa on jo lapsesta saakka tottunut kuulemaan leikkiä sekä pyhistä että pelottavista seikoista. Jos leikki vain on sukkelaa, ei sitä tuomita eikä kartella Savossa:"

 

-Lampén: Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirja  (1926)

 

***

 

Antaa olla akaj järvessä, kyllä se huomenna sieltä noosoo.

(Kiuruvesi, A. Pennanen, 1932)

 

Parempi on seepäännii suojassa saetta pittee, ku tasase taevaa alla.
(Kiuruvesi, A. Pennanen, 1932)

 

Siinä työtä riittää ku yötä säkkii pannoo.
(Kiuruvesi, A. Pennanen, 1932)

 

Pyöritä sinä minä vihellän.

(Kiuruvesi, A. Pennanen, 1932)

 

"Äetpuole henkee", sano savolaenen orpopoeka pohjatuulta.

(Kiuruvesi, A. Pennanen, 1932)

 

Koera ee koera hännälle astu.

(Kiuruvesi, A. Pennanen, 1932)

 

Ei tässä oo kiireempätä ku kerjeemäänkää lähtiissä.

(Kiuruvesi, A. Saastamoinen, 1932)

 

Kun minä vellin laskeutumisen aekaan ammensin aurinkota kuppiin niin kellon takkoo kuulu aeta iha selevään.

Savolaiseukko hevosen etsijöille.

(Kiuruvesi, A. Saastamoinen, 1932)

 

Hurja ei hyvvee tunne eika sika suoloo tajuva.

(Riistavesi, H. Räsänen, 1932)

 

Kuu on kupissa päevä sapessa muankyntäjä kynsillään ja herra veisoo. Nouskee, nyt on paras aeka lähtee.
(Riistavesi, A. Antikainen, 1932)

 

Toenen käs on tyhjä ja toesessa eijou mittää.

(Riistavesi, A. Antikainen, 1932)