Niinkuin joskus, jopa  useinkin tässä arvaamattomassa ja jakamattomassa, harvoin selitettävässä  elämässä käy, ystävystyttiin sattuman tai kohtalon kautta. Tämä ystävyys oli saanut hennon alkunsa niinkin proosallisessa paikassa kuin maatalousnäyttely, aitaus  eli tarhattu baari. Se tavallinen tarina siis.

Herra K. oli taivutellut tyttöystävänsä Doriksen mukaan tapaamaan kaukaista serkkuaan Viiviä, jonka oli nähnyt viimeksi Viivin ylioppilasjuhlissa. Sitten tiet olivat eronneet. Viivi oli matkustanut määräämättömäksi ajaksi Ranskaan, jossa oli tavannut jonkun taiteilijan. Doris pyristeli vastaan tapansa mukaan. Hän oli vielä vähän ihmisarka ja naisten tapaan epäili, ettei osaisi pukeutua. Sopivaa vaatetta ei ollut, vaikka herra K:n mielestä kaapit olivat pullollaan Doriksen asusteita.

"Pane vaan se vanha loimi", herra K. yllytti. Doris asetteli kopsukengät jalkaan ja lähdettiin. Herra K:lla oli edellisen vuoden marhaminta varalla.

Tapaaminen oli mitä onnistunein. Viivin avomies Wagner vaikutti olevan niitä älykköjä, joilla lanttu leikkaa muulloinkin kuin joulua vasten ja joiden luontainen karisma saa minkä tahansa luupään syttymään, nauru on herkässä ja sorkat sutivat.

Viivi oli entisellään.Hän oli naukea, hujoppimainen, tuimanhauska nainen, jonka kuiva huumori olisi pelastanut minkä tahansa hometalon kosteusvauriolta. Wagnerin hiukan härski kyyninen aforistisuus oli vertaansa vailla. Tuntien omat rajoituksensa hän flirttaili avoimesti Doriksen kanssa, mistä tämä vuonojen kasvatti oli kovasti otettu.

Herra K. katseli myhäillen rakastettunsa puhkeamista kukkaan. Pikkuriikkisen apeana hän pohdiskeli itsekseen, ettei Doris tainnut saada häneltä aina sitä huomiota, mitä tarvitsi ja jonka ansaitsi, oli suorastaan sitä vailla. Doriksen intohimo oli ratsastus ja hämyisillä talleilla liikuskeli kovin vähän kiinnostavia, herkkävaistoisia ja innostavia miehiä.

Kun keskustelussa tuli pieni tauko, herra K. kysäisi olivatko toiset kiinnostuneita tutustumaan muuhunkin kuin Vermon ilmapiiriin. Doris innostui heti, kun kuuli Wagnerin tuntevan läheisesti Bean Princessin, joka voitti Vermossa tiistaina järjestetyn 3-vuotiaiden lämminveristen vuoden viimeisen suurkilpailun. Alettiin suunnitella yhteistä matkaa Tukholmaan.

Ja nyt sitten oltiin jo viettämässä joulua. Herra K,  hänen tyttöystävänsä Doris, islanninponitamma ja Viivi, julkkissika Wagnerin tyttöystävä tulivat hyvin toimeen mökkioloissa. Doris veteli heitä reellä pitkin lumisia metsäteitä. Doris puhkui intoa. Pitkästä aikaa sai syödä lunta ja lennättää  tieroja. Viivi laittoi apetta koko porukalle ja saunan lauteilla Wagner vähän -eikä ihan niin vähänkään -sikunoissaan laulahteli Juicen Joulun Tähteä, joka kertoi hänen isosetävainaastaan. "Joulun Tähti on ehdoton - (Päivi Istalaa fraseeraten:) SIKA SIKA SIKA...!"

Herra K. lauloi epävireisesti ja kerakkeita korostaen "Mun isäin lepää sorakuopass'  tuolla, tutkimatta teloitettuna",  K:n poikien paremman saunalaulun, sen joka alkaa että "Läpi Turtolan, kautta Tervolan,  kuuluu hirveä jyske turskien", sitten laulettiin sakilla Nasse-sedälle   "Juokse sinä humma  kun tuo taivas on niin tumma" ja lopuksi että kengät sanoo Koo Koo Koo..

Alkoi sataa lunta. Tuli jouluyö. Jeesuslapsi syntyi uudelleen Doriksen talliin. Yötä myöten taivas kirkastui ja revontulet alkoivat loimuta tunturien päällä ennustaen parempaa vuotta, joka saisi taas tierat lentämään ja hännän huiskimaan.

Kesäksi odotettiin varsaa.