Yhteiskunnan huipulla olevista asiantuntijoista koostuva ryhmä kumartaa siis nöyrästi tavallisille suomalaisille ja vähäosaisuuteen työnnetyille taitelijoille, tutkijoille ja maahanmuuttajille. Se kehottaa kuuntelemaan, mitä sanottavaa ja annettavaa näillä ihmisillä on. Kansalaisia pitää rohkaista itse muuttumaan muutoksen kohteista muutoksen tekijöiksi, elämänsä hallitsijoiksi. Työryhmä kiteyttää tämän muutoksen sanahirviöön "voimaantuminen".

-HS 6.12.2008<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Sitran asiantuntijatyöryhmä on tehnyt hätkähdyttävän havainnon. Ihmiset itse tietävät parhaiten, mikä on heille parasta, ovat paras muutosvoima, kuten kapulakielellä halutaan ilmaista.

 

Helsingin Sanomat komppaa tätä sanomaa, mutta täysin erheellisesti väittää poliitikkojen tietävän asiat parhaiten.

 

Kuka tahansa kaupanmyyjä, sosiaalityöntekijä, koulukuraattori, pankin kiinteistönvälittäjä, taksikuski, poliisi, työtön tai ambulanssikuski on paremmin kiinni kansalaisten arkitodellisuudessa kuin välkkyvähampaiset uraohjukset vallan huipulla tai kolmoisroolissaan kärvistelevät kuntien luottamusmiehet, joita kyyninen valtionvarainministeriö vie kuin sonnia nenärenkaasta.

 

Uraohjus ei tiedä maitolitran hintaa, ei maksa itse lentomatkojaan muutoin kuin keinottelumielessä, ajaa kansan piikkiin taksilla kiireen tullen, jalkautuu kansan pariin saattueenaan kaupunginjohtaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja muu hääväki. Erityisesti hyvin muotoillut lausunnot, merkitykset ja merkityksellisiä piiloviestejä sisältävät assosiatiiviset kuvakulmat kiinnostavat, eivät asia- eli substanssiasiat. Yleensä vierailu kestää muutaman minuutin. Sitten taas kipitetään seuraavaan paikkaan, jossa sama farssi jatkuu.

 

Tahattomia kömmähdyksiä ja koomisia tilenteita syntyy tuon tuosta. Jokunen vuosi sitten erään psykiatrisen kuntotuskodin avajaisissa huumorintajuinen, ajoittain vauhdikas potilas piti sisään ryysineelle valtuuskunnalle ja erityisesti sen hemaisevalle naisministerijäsenelle korean puheen ja ojensi lopuksi itse sorvaamansa puupikarin saatesanoilla:

 

Rouva Ministeri voi ottaa embonaattiryypyt tästä, jos hallitushommat hermostuttaa.

 

Häkeltynyt ministeri kiitteli vuolaasti kyseistä "ylilääkäriä" samalla kun henkilökunnan piti mennä ulos nauramaan.

 Mistäpä ministeri olisi arvannut, että keltainen ja pahanmakuinen psykoosilääke Largactil eli  klooripromatsiinisiirappi tunnettiin aikanaan alalla lempinimellä embonaatti.

 

Kuntien luottamusmiesjohto koostuu yleensä hyvistä ilmisistä, joiden vastuuntunto pakottaa heidän alusta pitäen epäonnistuneeksi tuomittuun yritykseen hallita yhtälöä, jossa kuntien lakisääteiset velvoitteet ja lakiin kirjatut kuntalaisten subjektiiviset oikeudet ja etuudet lisääntyvät vuosittain samalla kun valtion kukkaron vartijat pitävät pussin suuta entistä tiukemmalla eli menot kasvavat ja tulot vähenevät. Lopputulemaksi jää, että samalla kun valtio ylpeilee verojen alennuksilla, kunnat kituvat ja elävät jatkuvassa syömävelassa.

 

Toimivia palvelurakenteita myllätään, puretaan ja uudellenorganisoidaan jatkuvassa säästämisen tuskassa. Rahvas, lammasmainen ja juro vaalikarja jonottaa leipää, aikaa terveyskeskukseen, sosiaalivirastoon, taksiolpalla sohjossa ja kostoksi juo niin paljon viinaa, että nujakoi nakkikopilla siinä viimeisessä jonossa. Meno on yhtä kaksinaamaista kuin hyvinvointivaltio Neuvostoliitossa. Suomessa onneksi kaikki on hyvin.

 

Ei tarvita kuin riittävä heilahdus maailmantalouden eli globaalin ekonomistiikan luottamuksessa, niin kunnat suistuvat yksi toisensa perässä  hylkiöiden kastiin. Ei paljoa puutu, etteikö joitakin kuntia aleta kutsua rosvo- eli kriisikunniksi.

 

Perustettakoon neuvoa antava asiantuntijaryhmä näistä tavallisista ihmisistä ja leipäjonossa värjöttelevistä miehistä ja naisista, hälytyskeskuksen pienipalkkaisista päivystäjistä, sairaalan perushoitajista, opettajista, maahanmuuttajista ja taiteilijoista.

 

Vastaus nykyajan ahdinkoon voi olla jotain muuta kuin voimaantumisen puute.