Moni lääkäri on hyvä ihminen.

Kuuluuko hyvä ihminen ihmislajiin, jonka edustaja lähtökohtaisesti on raadollinen ja rypee perisynnissä, hybriksessä, narsismissa ja muussa sellaisessa, jonka Gaia-äiti aikanaan tulee kostamaan lajin perillisille kolmanteen ja neljänteen sukupolveen.  Jonka liha on heikko mutta henki altis, varaosat kalliita ja organismi hauras kimppu atomeja matkalla kohti entropiaa. Tämä on kyseenalaista, epätodennäköistä ja epäiltävää.

Moni lääkäri, lääkärikin on ihminen.

Potilas sen joskus sanoo niin hämmästyneesti, että lääkäri itsekin säpsähtää. Näinkö pitkälle on jo ajauduttu? Onko siis totta, että kuolemattomuuden harha, teflonpintaisuus ja konemainen kyky pysytellä kaiken tapahtuvan ulkopuolella ei olisikaan aukotonta?

Että kimmoisa, jäntevä ja sporttinen keho rapistuu krypyliäiseksi kuin kuivattu tomaatti tai läsii pyöreänpehmeäksi, kuukasvoiseksi kiilusilmäiseksi hekottelijaksi.

Ikä raihnastuttaa, vanhat luut alkavat reagoida ilmapuntarin tavoin kelien vaihteluun; juilii sieltä ja täältä.

Puhumattakaan siitä, että arvostettu leikkaava, viiltävä äly, siihen liittyvä kuiva englantilaistyyppinen huumori, josta saa vittumaisen ihmisen maineen ja briljantti läsnäolon säihke tavanomaistuvat, nuhjaantuvat ja hieraantuvat stressin adrenaliinikylvyissä.

Näin muuntuu aiempi aikaansaava toimeliaisuus unettomien päivystysöiden piinassa ja liiallisen sisäisen vaativaisuuden tykityksessä tympeäksi äreydeksi, ilottomaksi raatamiseksi, nahkeaksi puurtamiseksi, satunnaiseksi haikailuksi entisten hyvien aikojen perään  resignaatioksi, johon satunnaiset raivokohtaukset, vieraissa käynti, kallis hankinta ja sillä rehentely, taide-elämys tai tainnuttava känni tuolloin tällöin tuovat unohduksen ja katkeaman rauhan. Sielu on kipiä kuin mimosan hipiä. Muisti alkaa pätkiä ja kaiken maailman vinkujat vistottavat. Menisivät muualle. Ja menevätkin.

Onko niin, että liiallinen työ, itsen unohtaminen ja muiden palveleminen on sairaus, joka erottaa lääkärin -oli hän ihmislajin jäsen tai ei -ennen pitkää maallisesta vaelluksestaan tappavan taudin tai oman käden kautta?

Olisiko parempi, jos lääkäri ei olisikaan niin kovin hyvä ihminen? Winnicott puhuu "riittävän hyvästä äidistä", joka antaa mahdollisuuden lapsen kasvulle, kun ei tätä nyt ihan vallan tapa, kiusaa hengiltä ja jätä vaille ravintoa ja suojaa.

Kelpaisiko riittävän hyvä ihminen lääkäriksi. Sellainen tavallinen.