Lääkärintyöstä on tullut lausuntosavottaa. Papereita laaditaan liukuhihnalta kuin missäkin tehtaassa, ovien saranat kuluu ja parku kuuluu taivaisiin asti.

Mielenkiintoinen lisäpiirre tässä bysanttilaisessa käytännössä on, ettei lääkäri saa minkäänlaista tietoa lausuntonsa kohtalosta, saati sitten palautetta siitä, kuinka sanansa pitäisi asettaa. Muuten kuin potilaan kautta.

Valtaosa potilaista luulee lääkärin saavan vakuutusyhtiön ratkaisun tietoonsa automaattisesti; sanoohan tuon terve järki. Päätös on kuitenkin salassapidettävä. Monen potilaan valitusoikeusaika ehtii umpeutua, kun eivät tätä hoksaa.

Osallistuin aikanaan Lääkäriliiton järjestämään monivuotiseen työkyvyn arvioinnin kouluttajakoulutukseen. Ajatuksena oli, että koulutan sitten kollegoja. Näin olen vuosikymmenen verran nyt tehnyt ja joko on käynyt niin, että aivomato ja höperyys ovat iskeneet tai kriteerit ovat muuttuneet niin kovasti, kun asiallisessa asiassa ei saa enää viestiä perille.

Toimintakyvyttömiä ihmisiä roikotetaan vuosikausia työvoimatoimiston työttöminä työkyvyttöminä työnhakijoina.

Perusjuttu on tietysti, että täystyöllisyyden oloissa jokainen vähän heikkosaattoisempi ja puolirampakin revittäisiin töihin. Nyt ei kelpaa priima maisteritasoinen terve. Vaikka olisi nätti. 

JOHTOPÄÄTÖS: Jokaiselle suomalaiselle ja Suomen kansalaiseksi päässeelle pitäisi syntymänsä ja olemassaolonsa perusteella maksaa minimitulon verran syntymäeläkettä, henkirahaa kuluttajana toimimisesta. Ahneimmat voivat opiskella ja täydentää henkirahaa työnroskalla, jos kehtaavat. Aina niitä ahneita pirulaisia piisaa. Työssäolo ei alenna syntymäeläkettä, mutta palkka on kohtuullisen motivoiva.