Kaikki alkoi kovin viattomasti, kuten monet suuret ja syvälliset asiat. Emme tiedä kohtaloamme, matkamme määrä on meille kirjoittamaton luku ja taivas on täynnä mykkiä tähtiä, joiden huutoa emme kuule. Pilvet kulkevat omia ennalta määriteltyjä matemaattisia ratojaan ja oikukas gravitaatio huojuttelee puita, siemenestä hitaasti itäneitä. Kaasut paisuvat ja supistuvat kuin sydän rinnassamme, atomi pilkkoutuu osiin ja tuottaa energiaa ja tuhoa. Maailmaamme ympäröi suojelevana kehänä turhuus, rappio ja toivottomuus kuin liekki, joka nuolee sitä ruokkivaa kättä. Kohtalo ulvoo katulyhdyissä ikäväänsä juutalaisen koronkiskurin herra Sebaotin luo savuisiin ullakkohuoneisiin, joissa puolimaailman naiset valmistautuvat synnyttämään uuden aikakauden. Uusi aikakausi syntyy napanuora kolmesti kaulan ympäri kietoutuneena, mutta apgar 6/10 on good enough.

 

Viirullinen kissanpentu sattui kävelemään syrjäisen kaupungin kadun toisella puolella. Hän tanssahteli sirosti häntä kahdeksikolla lähelle herran K:n kenkää ja katsoi arvostelevasti nuhjuisen miehen olemusta.

 

-Kuka sinä olet, kissa kysyi. Hän teki hännällään kysymysmerkin, sitten renkaan ja lopuksi immelmannin.  On lohdullista olla taitava, ainakin jos on itsetietoinen ja hyvin ylpeä kissa.

 

-Olen herra K.  Etunimeä minulla ei ole.

 

-Minne menet, mies? Mitä sinulla on tuossa pussissa?

 

-On siinä pari lapinkultaa, iltasanomat ja hampuusinmakkaraa.

 

-Mitä se on? En ole kuullut. Onko se latsia?

 

-Ei. Se on hyvänmakuista vanhanaikaista makkaraa, jossa on ryynejä, rustoa, siankorvia, rasvaa ja suolaa, eikä ollenkaan niin paljon lihaa kuin näissä uusissa makkaroissa.

 

-Miksi sinä sitä syöt? Fy fan.

 

-No koska minä olen hampuusi ja kapinen roisto. Oikea hirttämätön lurjus. Näin minun entinen vaimoni sanoi, ennen kuin hän muutti Siltakaarenkadulle yhden kaupunginprokuristin leipäsudeksi. Vaan ero se heillekin tulee.

Lällällällälää. ...Anteeksi ja kiitos.

 

-Hyvä on. Minä otan sinut. Sinä kelpaat, vaikka pukeudutkin mauttomasti ja haiset ihmiselle. Punainen ei sovi sinulle. Sinunkaltaisesi miehen pitäisi pukeutua mustiin. Sitä paitsi ajat partaasi kuin akat ainakin. Tosimiehellä on kunnon viikset.

 

Viiru muutti saman tien asumaan herra K:n vaatimattomaan asuntoon, jossa oli kahvinkeitin, jukkapalmu ja paperiverhot ja kirjoja jääkaapissa.  Herra K. kantoi Viirulle hampuusinmakkaraa ja sittemmin oikeaa petojen ruokaa eli lihaa, munuaisia, keuhkoa, sydäntä, sisälmyksiä, linnunsiipiä ja lohta, tonnikalaa, kuhaa ja tuoreita ahvenia. Paljon ahvenia. Lauloi tälle iltaisin karhealla äänellään pienenä oppimaansa laulua:

 

Kisu, Sisu, Visu, Misu, neljä kissanpoikaa

pyöriskeli, leikitteli kotipihallaan.

Äitimirri istuskellen katsoi leikkiänsä,

kasvojansa pestessään hän neuvoi lapsiaan:

Lapsikullat leikkikää, mut älkää menkö jäälle,

kevät- sekä syksyjää niin petollinen on.

Äitimirri työhön lähti, pienet karvapörrit

leikkimään he jäivät koko joukko vallaton.

 

 

Laulu miellytti Viirua kovasti. Eräänä iltana hän ryhtyi kyselemään syötyään ison kimpaleen jonkun kuolleen lehmäparan raakaa lihaa ja maksaa:

 

-Iskä, miksei meilläkin ole neljää kissanpoikaa, vaan vain yksi? Mene heti kaupasta ostamaan lisää. Viiru tahtoo!

 

 Herra K. tutkiskeli paikallislehden osastoa ”annetaan suloisia kissanpentuja” ja yhtenä monien joukossa tuli asuntoon Lalli, musta burmalaismuunnos. Tuli heitä myös Santtu, Miska, Eetu, Mänttisventtis ja monta muuta.

 

Herra K. kävi ahkerasti työssään VASA:ssa, Vajavaisesti ja Aiheettomasti Syrjäytyneiden Ahdisteluvirastossa ja ruokki palkallaan suurta perhettä, johon Lallin lisäksi oli tullut aika joukko suloisia kissanpentuja, sittemmin isoja rontteja, karvanpölistelijöitä ja nurkkiin kuseskelijoita sekä Rouva, edunvalvoja, joka patisteli herra K:n työhön ja esteli tätä liioista hampuusinelkeistä. 

 

Lalli oli kaikin puolin ihan tavallinen pulska kissa, joka otti linnun lennosta kiinni ja joutessaan tappoi jälkeenjääneet lesken ja orvotkin, leikki ruoallaan ja merkkaili reviiriä aina kun silmä vältti. Alusta pitäen hän kuitenkin osoitti erityislahjakkuutensa, josta oli sittemmin monenlaista vaikutusta ja jopa hyödyntapaista.

 

Lalli oli luonteeltaan armoton pomottaja ja yhtä älyttömän pätevä nettipokerin pelaajana. Herra K. huomasi tämän sattumalta. Hän oli taas kerran pikkukilinän Texas holdem –pöydässä, kun Superlalli, kuten tämä halusi itseään kutsuttavan, venytteli itseään ja sanoi:

 

-Jätkä ei hiffaa, et toll on vaan huorahai ton pikkusuoran jatkona..Superlalli puhui mielellään tsadia, koska elvisteli sillä, että hänen isänsä oli Rööperin kolleja, joka laivalla oli tsennanut yhden burmalaisen nartun ja siitä alkoi kaunis, joskin lyhyt vuosisadan rakkaustarina. Toisaalta vuosisata oli jo lopuillaan, joten mikäpä siinä.

 

Herra K. hätkähti, huomasi sauman ja alkoi pelata Superlallin ohjeiden mukaan. Hän voitti käden ja toisenkin.

 

Alussa oli herra  K, Superlalli, ja kortit. Aste asteelta ja askelma askelmalta herra K. pääsi mukaan rahaturnauksiin Superlallin kanssa. Alkoi vimmattu kiertue-elämä. Herra K. otti virkavapaata työstään voitettuaan ensimmäisen miljoonan dollarin turnauksensa Superlallin  kanssa.

 

Texas, Dallas,Vegas, Johannesburg, Bulgarian kierros, Sahamies ja Tom Dwan tulivat tutuiksi. Herra K. alkoi pitää blogia Pokeri.comissa ja kyhnyä tuli. Edunvalvoja piti kirjaa, herra K. ja  Supelalli pelasivat  yötä päivää. Hotellikuolema yllätti ajoittain, tuli riitaa, sopua ja nurkkiin kuseskelua puolin ja toisin. Sovinto tehtiin ja taa saha soi, dollarit kilisivät ja rahaa kotiutettiin Monacon tileille. Superlalli sairastui roskaruoasta diabetekseen, herra K alkoi tulla vainoharhaiseksi tummien kanssa. Monen tuhannen raskaan kultaisen auringon kierron jälkeen olisi ollut aika lopettaa.  Aina se vaan jäi.

 

Matkustaminen otti voimille ja tullimuodollisuudet olivat inhottavia. Rasismi herra Superlallia kohtaan oli iljettävää, vaikka hän, musta ja karvainen miljonääri oli saanut kaulaansa platinaisen American Express-sirun. Jotkut neekerit olivat mukavia. Pahimpia olivat katoliset punaniskajuntit Espanjan syvässä etelässä.

 

Oli 13. päivä ja perjantai kun Herra K. ja musta kissa Superlalli tekivät viimeisen tilinsä, kymmenen miljoonan dollarin kuprun Losissa.

 

Tuli muutoksen ja uudelleenarvioinnin aika.

 

 Herra K. hankki Kainuun takamailta 3000 hehtaarin metsätilan, jonne Rouva, Superlalli ja  miltei kaksisataa muuta kissaa muuttivat. Herra K. keittelee pontikkaa ajan kuluksi ja kalastelee. Kissat metsästävät ja tarinan mukaan olisi pari hirven salakaatoakin tapahtunut organisoituneen kissalauman toimesta. Jotakuta karhun häkkipyytäjää on muka raavittu. Kaikkea se maailma puhuu. Metsä poikiaan suojelee. Tllusten ympärillä on sähköistetty 16 metriä korkea verkkoaita poskeisten torjumiseksi. Vartiomiehillä on lupa ampua kovilla verokarhua ja tullimiehiä.

 

Rouva pitää huolta hampuuseistaan, niin karvaisista kuin nykyisin kaljuuntuneesta miehestään, Viiru, kokenut äiti ja emä häntä siinä avustaa.

 

Superlalli jäi myös eläkkeelle ja spekuloi pikkupanoksilla pörssissä. OMX Helsinki on huolestuttavan matala. Pitkiin korkorahastoihin kannattaa nyt satsata. Toisaalta: se mikä menee alas joskus myös nousee ylös.

 

Kuten häntä.