19160.jpg

Tarua sormusten herrasta ja Potteria en ole lukenut sivua enempää.

Sama koskee Maameren velhoa, Dyyniä, Narnia-sarjaa ja montaa muuta keinomaailmaa. Todellisuus ja ihmisten oikea elämä on niin paljon fiktiota rajumpaa, että viimeisin kokemani keinotodellisuus lienee Tarzanin, Mustanaamion ja Aku Ankan ajoilta. Lienenkö tosikko ja epäromantikko?

Elämänkerrat, historia ja filosofia kiehtovat enemmän kuin stoorit, joissa poika kohtasi tytön, pani sen sitten sinne ja lopuksi/aluksi joku kuolee, murha selvitetään tai ei.

Kirja on perusteltu, jos siinä on hyvä tarina ja kieliasu, jota voi nautiskella.

Runot ovat asia erikseen. Hyvä runo on elämän mauste ja snapsi; maukasta pieninä annoksina nautittuna.