Sattui Hämeenlinnan Cumuluksen terassilla kesänä muutama:<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Istuskelin bissellä kaikessa rauhassa, kun pöytään pelmahti muutama siro tyttönen tervehtien tuttavallisesti: "Terve, Arto!".

 

Vaisusti toivottelin hyvät illat, koska kokemuksesta tiesin, mihin tämä taas johtaisi. Ja johtikin. Huolimatta jyrkästä kiellostani olla olematta kirjailijamestari, epuutani pidettiin joutavana vaatimattomuutena ja tarpeena olla tuntemattomana rahvaan seassa. Niinpä illan mittaan, kun pöytään nuijiintui lisää joukkoja, edeltä tulleet valistivat uusia: "Se on se Arto P. mutta se haluaa olla incognito…"

 

Väki vaihtui ehtoon kuluessa ja lopussa kaikki olivat vuorenvarmoja, että siinä se istuu itse maestro. Joku viiden kupin kumarassa tinkaamaan: "Artsi hei, kerro seuraavan kirjasi juoni". No, piru meni vanhaan veitikkaan ja sävelsin mahdollisimman epäperäisen stoorin kaverista, joka tuli tähtien takaa opettamaan kainuulaisille pontikankeittoa ja muitakin taikoja. Väki oli myyty ja ensin tuli kaljaa, muttei sentään turpaan. –

 

Melkoinen oli äimistykseni tavaillessani samana syksynä teosta "Koikkalainen kaukaa".

 

48311.jpg

Passikuvansa näköinen mies.