Olen tutustunut henkilökohtaisesti ilmiöön nimeltä kotisairaala. On ihan kaupallinen viritys, ei mikään kunnan elättien suojatyöpaikka. Näppärää, luistavaa ja nopeaa toimintaa, hintavaakin.

Kolmesti päivässä annetaan tarvittavat infuusiot, hoidot, lävistykset ja typistykset. Täysipäivästä sairastaminen on silti, kuten aina: kipua, odottelua, tökkimistä suonen ohi, kuten joskus me kaikki, avuttomuutta, kun ei kaikki ulokkeet toimi, yksityisyys vähän niin ja näin, henkilökunta vaihtuvaista, nuorta, reipashenkistä, iloista ja pulinaa tulee välleen monenkin edestä. Diagnoosia ne ei tee eikä isommin viisastele nursimistieteellään, tuskin pirtureseptiin nimen tälläisivät. Kissat pelkäävät ja ovikello rinkaa. Niillä on avaimet, millä ne tulee varoittamatta sisään. Kali kali kali!!! Virn virn virn!!! HELLO.

- Ja siinä istut pytyllä, kurja, häpeästä kirjavana ja nukuksissa.

Epäilemättä hieno ajatus ja osastolla maleksimiseen verrattuna taivaan iloon verrattavaa. Kellon kanssa elämistä, kunnes töihin pääsin -lomalta.. Elämään kellon kanssa ja kärttyisän yhteisöni kanssa. Yöt nukun kuin murmeli  maasta tullut.

Tällaista tämä nyt on, kunnes sairas toipuu, jos ei kuole. Lääkäri, jota en ole nähnyt sanoi kuulemma, että voi siinä pari viikkoa mennä eli kaksi. Niistä on viisi päivää jo kulunut. Onneksi on Kärpät. Makkaramiehen Blues kärsii vääryyttä jatkoerissä. 5+ 20 on päivän sana. Rumia otteita. Hyi, kuten Mikko Alatalo sanoisi. Uusdramatiikkaa, huikeaa jatkoaikaa. Hoitaja tulee 21.37 tai 19.11. Jess.

Sairastupa on kyllä nimensä väärti. Miten ihmeessä kukaan ei näe, miten epäinhimillissä oloissa nämä sairaat kärsivät?  Siellä umpihoidossa siis.

Yksityisyyttä edustaa hikinen sermi, kuudelta aamulla alkaa oihke, räminä, natkutus ja valitus, lämmintä on kuin saunassa, ruokaa ei saa ja jos saakin se on mautonta moskaa, suolatonta litkua. Tuskin farao on jumaluudessaan suurempi, kuin silloin tällöin pyhän epifaniakohtauksen saava säteileväkasvoinen, valkohehkuinen Lääkäri, joka laahuksineen kuin morsian häissään lipuu ohi valtikka kädessä, silmissä vähämielisen mullin väsynyt, kaiken nähnyt katse. Ja kuin bulgarialaisen rahanvaihtajan kanssa: yht'äkkiä alkaa tavaton kiire, ulos, ulos, ULOOS! Ja taksi hyrrää kohti kodin autuutta ja kärsimystä.

Jos ja kun itselleen eläkelausunnon voi kirjoittaa, niin pientä joustoa toivoisi tässä suurten ikäluokkien kollegoiden vainajoitumisprosessissakin.

En pane tähän itse kirjoittamaani SVB-lausuntoa ja kuolintodistusta, koska ne ovat salassapidettävää tietoa. Liitetiedostona ne kuitenkin tikulla ovat ja statusosiota päivitetään huolellisesti.