<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tiistai

 

Kun kännykän laturi prakaa, on omillaan. Kaikki tiedostot ja muistiinpanot ovat kadonneet ainakin toistaiseksi. Oman vajavaisuutensa ajoittainen tunnistaminen on ihan terveellistä. Suuruudenhulluus on vakavampi tila kuin ajoittainen heikkolahjaisuuskohtaus; uteliaisuuden puute on kuolemaksi.

Teknisten apuvälineiden käyttö huonontaa muistia. Periaatteessa kaikki tärkeät asiat pitäisi opetella ulkoa. Se auttaa kohdistamaan huomion siihen, mitä ei tiedä ja mistä ei tietoa ole saatavissa.

 

Keskiviikko

 

Sattuneesta syystä pohdin tahdosta riippumattoman hoidon tilaa maassa.  Olisiko todella hyvä linjanveto, että ajatellaan potilaan parasta, toimitaan sen mukaan eikä pelätä poliisia, käräjäveijaria tai kamreeria?

Kuinka moni lääkäri/psykiatri on oikeasti istunut posessa tehtyään tuntonsa mukaan just niin, kuin mitä kokemus, medisiina ja muut realiteetit ovat ohjanneet?

Kaupunginvaltuuston tarkastuslautakunnan syynissä olen toki minäkin ollut, mutta kokemus laimeni uuden vastaavan jälkeen. Kunhan nalkuttivat ja sitten mentiin kaljalle koko sakki.

Pitääkö tässä ryhtyä käymään läpi omaa käsittelemätöntä oidipaalitriangelia vai puolivallattomien kokopäiväpsykopaattisten merkonomien kotkotuksia???  Ei mene montaa vuotta, ennen kuin meilläkin pakkohoitoon mennään päivystävän käräjäoikeuden (tarkoittaa yhden ammattituomarin konsultaatiota) päätöksellä samoin kuin vangitsemiskäytännössä kriminaalien kanssa.
Saksan mallia ja ihmisoikeuksia EU:n tapaan.

 

Oikeuden päätös olisi myös selkänoja takana.

Toimittuani muutaman vuoden läänin-, nyk. hallinto-oikeudessa -harvakseltaan- olen alkanut arvostaa tuomarointia ja oikeudenmukaisuusvaadetta.

Joskus istunnot ovat olleet osaltani huvittavia pikku esitelmiä arjen kuriositeeteista, joille kollegatuomarit ovat ainakin sanoissa antaneet jopa pedagogista arvoa.