Esimerkki sokraattisesta ironiasta on arki.
Ostan yli tuhannella eurolla pesukoneen X, joka edustaa primitiivistä teknologiaa. Putkesta valuu vettä, joka aikansa koneen rummussa kurlailtuaan poistuu toista putkea pitkin viemäriverkkoon. Laite toimitetaan ja asennetaan tismalleen sovitusti. Toimija, henkilö Y pyyhkii jalkansa sisääntullessaan, poistuessaan hyvästelee kohteliaasti.
Ostan laajakaistan, joka monimutkaisesti siirtää pienenpieniä informaation yksikköjä johonkin toiseen vastaavaan laitteeseen. Muuton vuoksi olen saanut päähäni tarpeen vaihtaa kyseisen kötöstyksen maantieteellistä sijaintia. Toimenpide edellyttää, että henkilö A. vääntää katkaisijaa Z. Voila'! Siirto on tehty.
Ei. Soitan puhelimella palveluntarjoaja S:n "palvelunumeroon" 89 minuutin ajan. Konemainen ääni toistelee:
"kaikki linjamme ovat varattuja. Palvelemme teitä hetken kuluttua. Keskimääräinen jonotusaikanne on kahdeksan kahdeksan minuuttia kaksi kymmentä viisi sekuntia..."
Kuuntelen klassista musiikkia, urkukonserttoja, liedejä, softjazzia, housea, kansanlauluja ja poprockia. Kiroilen keskivaikeasti, pissattaakin. Mieleen tulee, tällaistako se semmoinen kidutus on.
Kännykkä vinkuu kuin piestynä, akku on lopuillaan ja laturi autotallissa. Sinne siis. Hölkkään talliin. Ollessani polvia myöten auton peräkontissa puhelimesta kuuluu valintaääni. Ystävällinen asiakaspalvelija kertoo, että laajakaista siirretään kuuden viikon kuluttua. Antaessani liittymäni tietoja puhelimen viraton ja virraton akku mykistää lupaavasti alkaneen keskustelun.
Palvelutarjoaja S. ei koskaan saa tietää, että menin niin kauas, kuin pippuri kasvaa. Ja siellä pysyn.
