Näihin aikoihin syntyneelle herra K:lle syntyi rinnakkaisissa todellisuuksissa ajan kaareutuessa suuri joukko kaksoisveljiä, joiden kohtalot kulkevat paradoksaalisina paralleeleina ajassa. Tapahtumalla oli muitakin seuraamuksia.

-Ikuisuuden historia. Vol. XCVI. ss. 2436411-2436413. Eternity Press 1967.

Kuten kaikilla kuuluisilla ja hyvämaineisilla ihmisillä on kaksoisolento, myös herra K. on saanut osakseen henkilöitä, jotka ulkonäöltään ja hiukan muultakin toiminnaltaan erehdyttävästi muistuttavat alkuperäistä. Herra K:lle syntyi lyhyen ajan kuluessa lukemattomia identtisiä kaksoisveljiä ja  kaksoissisaria universumin eri kolkkiin.  

Kyse ei ole tavanomaisesta biologisesta identtisyydestä, samanmunaisuudesta tai monisiköisyydestä, vaan siitä että herra K:n veljet ja sisaret ovat samoja ihmisiä kuin K.

Varovaisesti arvioiden heitä on aurinkokunnan alueella useita kymmeniä tuhansia ja laajassa maailmankaikkeudessa äärettömän suuri joukko. Kuinka monta herra K:ta on rinnakkaissa todellisuuksissa ja antimaterian muodossa on jo toinen asia, eikä kuulu tämän esityksen piiriin. Moninaisuusteemaa käsitellään laajasti arvostetussa kansainvälisessä aikakausikirjassa otsikolla

Julian Bigelow, Arturo Rosenblueth, and Norbert Wiener, 1943, "Behavior, Purpose and Teleology," Philosophy of Science 10: 18-24.

Ei siten ole ihme toistuvasti törmätä kaksoisolentoihinsa. Yksi varhaisimmista oli Simperi.

Simperi oli lyhyenläntä, korkeaposkinen, tummasilmäinen mies, jonka muutoin varsin tavanomaista leveää, suoraan sanoen tyhmännäköistä maalaisennaamaa komistivat pörröiset ja ilmeisen hyvin hoidetut vaaksanmittaiset kippuraiset huuliviikset. Simperin näkö oli heikonpuoleinen ja hänen silmälaseissaan oli ytyä monta pykälää. Näinpä vaikutelma oli tyrmäävä, kun Simperi silloin tällöin leikillisällä tuulella ollessaan otti lasinsa pois, laajensi silmänsä spanielinkatseeksi ja päästeli suustaan vingahtelevia koiranpennun kerjäysääniä: vov vov vov uiiii voh voh…

Useimmat naiset tällainen hupaileva käytös sai tunnelmallisiin mietteisiin.

Simperi ilmaantui herra K:n silloiseen asuntoon eli kämpille tilanteessa, jossa hän vasta saavuttuaan kaupunkiin oli tilapäisesti vailla liiallista varallisuutta ja vakituista asuntoa. Simperi tuli Rattorilupilla kertomaan ahdingostaan, kun hänen kuukausirahansa oli prokuraattorin virheen takia viivästynyt. Hän ehdotti muutaman kymmenen markan subventiota, jonka korvaisi myöhemmin korkojen kera. Hän siirtyi kiinaamaan herra K:n keittiön pöydän alle samalla vilpittömällä ja avoimen luottavaisella luontevuudella, joka oli ominaista hänen kaikille muillekin toimilleen.

Simperi oli näet aatelismies ja kuten tunnettua, se velvoittaa. Kasteessa hän oli saanut juhlavan nimen paroni Claus-Filip von Simbenberger af Karsta. Karsta oli hänen Varsinais-Suomessa sijaitseva synnyinkartanonsa, jonka Simperin isä, hulttiomainen liikemies ja Simbenbergerin suvun musta lammas Rodin oli humalapäissään hävinnyt kortilla heti sotien jälkeen eräälle pohjoiskarjalaiselle Laakkoselle, joka sittemmin tunnetaan autokaupoistaan. Simperi erotettiin Hämeenlinnan reaalilyseosta kesken lupaavasti alkaneiden opintojen epäselvissä oloissa johonkin rahankiristysjuttuun liittyen. Simperi oli näistä tapahtumista varsin vaitonainen. Hän paljasti kerran herra K:lle, ettei tämän ole terveellistä tietää kaikkia asianhaaroja, koskapa juttuun liittyi korkeita yhteiskunnallisia vaikuttajia ja liika tietämys lyhentää elinikää noissa piireissä.

Toisin kuin voisi olettaa, Simperi suoritti asevelvollisuutensa erittäin menestyksellisesti. Nuoruusiällä alkanut urheiluharrastus, laaja lukeneisuus ja sävyisä luonne miellytti Suomen puolustusvoimia ja Simperi komennettiin aliupseerikouluun eli raukkiin. Päävartiossa tuli yksi pieni pykälä muutoin moitteettomaan uraan liittyen satunnaiseen ja erehdyksessä tapahtuneeseen alkoholin nauttimisepisodiin.

YK-joukoissa kolmella eri komennuksella Golanilla ja Kyproksella Simperi viihtyi hyvin. Lomilla yksikön pojat kävivät usein Kreikassa ja Simperi muisteli pitkään haikeana mustatukkaista, äksyä Mariaa, ateenalaistyttöä, joka jäi vilkuttamaan lentokentälle pleksin taakse, kun palvelusvuoro päättyi ja matka Suomeen alkoi. Muistona näiltä matkoilta tuli tuliterä S-luokan mersu, jonka vakituinen säilytyspaikka oli Laakkosen autotalon vuosiparkissa Joensuussa.

Isänsä Rodinin kanssa Simperi oli kehittänyt varsin mutkattoman tavan ansaita rahaa. Muuan merkonomityttö oli pantu selvittämään erilaisten elintarvikkeiden, asumisen ja muiden kulujen suhdetta työläisen palkkaan. Kansainvälisessä vertailussa suomalaisen työntekijän ansiotaso ja maksukyky osoittautuivat ylivertaisiksi. Tiedot oli painettu laajaksi, punaisiin nahkakansiin sidotuksi moniosaiseksi portfolioksi ja siihen liittyväksi korttisarjaksi, jolla kuka tahansa pientä ja keskisuurta teollisuutta edustava yrittäjä näppärästi pystyi näyttämään palkanlisää vaativille alaisilleen näiden palkantarkistusvaatimusten houkkamaisuuden ja irreaalisen luonteen. Näitä informaatiopaketteja kaverukset K. ja Simperi alkoivat kaupitella pienten yritysten toimitusjohtajille.

”Ykköset päälle ja kupru kotiin” oli tunnuslause. Simperi hoiteli puhepuolen ja rahastuksen. Maisteri K. oli hänen lainoppinut avustajansa. Monesta paikasta tuli pakit, mutta silloin tällöin tärppäsi ja sileitä satasia upposi luvuton määrä Simperin lompakkoon. Porttikäytävässä rahat pantiin miltei tasan ja vanha subventiokin hoitui. Sitten lähdettiin miehissä neuvoa antavalle aamuoluella ja pubissa laattamakkarat paistetuilla perunoilla maistuivat liikemiehille.

Myöhempinä vuosina ystävysten tiet lähtivät eri suuntiin. Simperi meni työhön postiin, jossa teki hyvän ja komean uran lajittelijana, postimiehenä ja kotirouvien naurattajana. Spanielin katse tuotti menestystä ja onnen hetkiäkin. Herra K. jatkoi nuhjuista opiskeluaan ja hankkiutui töihin Valtion Ihmistenkiusaamisviraston alilääkäriksi.

Sattumaa tai välttämättömyyttä oli ajautuminen samalle asuinalueelle. Joskus öisin useilta kerrostalojen parvekkeilta kohosi moniääninen ulvonta kohti tähtikirkasta, mykkää taivasta. Maailmankaikkeuteen eksyneet kadotetut sielut siinä huusivat tuskaansa kohti tavoittamatonta alkusingulariteettia, ikuisuuden kadotettua äitiä.

Ja universumin jokaisessa kolkassa kaksoisveljet ja kaksoissisaret yhtyvät kaipaavaan huutoon. Ääniaallot moduloituivat spektrin väreiksi ja tavallinen ihminen katsoi taivaalle kauhistuen, kun kirkas pakkastaivas räjähti täyteen revontulia. 

Kun herra K. myöhemmin apeana katseli itseään iltalehtien lööpissä, hän mietti miten outoa kaikki olikaan. Herra K. siinä kuvan mukaan talutettiin kiroilevana poliisin mustaanmaijaan. Eräs toinen identtisistä veljistä, se joka oli kirjoittanut kaipuusta kirjankin, oli nyt siis joutunut lehdistön hampaisiin.

Ja tämä kaikki vain liittyen satunnaiseen ja erehdyksessä tapahtuneeseen alkoholin nauttimisepisodiin.

Simperi oli innokas pyöräilijä. Eräällä retkellä hän kopsautti päänsä ja sillä oli seuraamuksia. 17-vuotias tumma ja temperamenttnen perhetyttö Maria muutti asumaan hänen luokseen. Henkeään pidätellen taloyhtiö ja naapurit seurasivat romanssin kehittymistä. Kun Maria synnytti pienen tyttären, kaikki hurrasivat ja kilistivät paikallisessa pubissa. Herra K. tarjosi ystävälleen paksun sikarin.

Vuodesta toiseen Simperi kertoili pienen Annan kehittymisestä ja kasvamisesta. Kun Anna sai hampaita, kaikkia väsytti yövalvominen. Kun Anna oppi kävelemään ja puhumaan, vanhat rouvat kertoivat omia kokemuksiaan omien sukujensa lapsista ja niiden lahjakkuudesta. Vähin erin herra K. alkoi ihmetellä, miksei hän ollut sattunut näkemään kohta kouluun menevää Annaa koskaan. Ei muuten Mariaakaan.

Herra K. katseli peiliin ja arveli, ettei se ole hänen asiansa. Surullistahan se oli.

Simperin hautajaisissa oli paljon väkeä ja peijaiset kestivät kolme päivää. Mariaa tai Annaa ei kukaan nähnyt. Kai oli niin, ettei Maria jaksanut henkisesti tavata miehensä ystäviä.

Ulvoessaan taivaalle seuraavana talvena herra K. huomasi, että kuorosta oli yksi ääni kadonnut. Revontulista eräs sinivihreän sävy puuttui.

_________________________________________

 Tarinamaanantai: Taivaan laituri