Talvisodassa kaveria ei jätetty. Kuinka lienee nyt. Puhutaan debriefingistä vaikeiden kokemusten jälkeen.

Jokin aika sitten puhuin kokeneen poliisimiehen kanssa tästä asiasta. Varsinaisesti ei jälkipuintia mollannutkaan; enemmmän kiinnittyi huomio aktuellin vertaistuen voimaan.

Hiipi mieleeni outo epäily ja kerettiläinen epäusko; onko psykiatriassa, jossa vaikkapa päivystyksessä ja suljetulla koetaan hyvin intensiivisiä tunteita ja vasteita, jotenkin unohdettu arkijärkisen, tervepäisen päivittelyn ja jakamisen kulttuuri sofistikoidun pseudofiksun työnohjauksen ja kiireen varjoihin? Niin potilaiden kuin henkilökunnankin kesken.

Empatiakykyisen, sensitiivisen ja vastaanottavaisen mielen avu ja heikkous on taipumus noijaan, sekoiluun, hysteriaan ja huhujen kierrättämiseen. Nykyisssä konfliktipitoisissa, ulkoa uhatuissa  hoito- ja työyhteisöissä turvallisuuden tunteen murentuessa piirre korostuu.