Ihmisillä on ja on aina ollut vaikeaa.

"Pienestä lapsesta saakka olen ihmetellyt miksi ihmiset ovat tolkuissaan" valisti minua pienenä poikana Sydän-Savossa Nilsiän pitäjässä vaikuttanut Seppä-Ville, Heikkisiä suvultaan.

Pajan noenmustassa hämäryydessä Ville Heikkinen teki taikoja; kylmästä kovasta rautapalasesta hän taikoi ahjon kuumuudessa mitä soreimpia käyttöesineitä, lukon kieliä, avaimia, heloja, viikatteita, sirppejä ja puukonteriä.

Kilkutus ja kalkutus kuului aamusta iltaan ja minä, pahainen pojanrepale tunsin vissiä ylpeyttä saadessani puutangolla nahkaisilla palkeilla puhaltaa ilmaa ahjoon, niin että terve-esineet lämpenivät tarvittavaan määrään.

Palkankin jouduin hyvistä kokemuksistani pulittamaan. Tuollon tällöin Seppä-Ville lähetti minut rahan kanssa apteekkarskan puheille ostamaan Anistippoja. Kun kurkotin korkealle apteekin tiskille markkasiani, kysyi julman ja ilkeän ihmisen maineessa oleva Rouva kenelle tipat tulevat.

"Isälle hampaan juilimiseen", kajautin Villen neuvon mukaan ja sain pienen putelin väkevänhajuista ainesta. Silmiään siristellen Ville tippojaan hartaasti nautti, antoipa lirauksen minullekin sokeripalan päälle, vaan kovin oli äjyä ja huimaamaan panevaa tavara.

Sitten hän pitkään iltaan puheli naisväen ja varsinkin nykyisen emannoitsijansa petollisesta oveluudesta, Paapelin portoista, joita minun oli kuulemma syytä välttää, hankalista herroista ja sotien mielettömyydestä.

Pajan hämyinen valaistus, rauhallinen, unelias Seppä ja hänen loputon jaarittelunsa ovat läsnä tänäänkin.
Ville oli elämäni ensimmäinen Guru. On niitä sittemmin monta ollut, muttei ketään niin väkevää julistajaa.

Synninteko ja armo olivat näet Sepän mieliaiheet.

"Pienestä lapsesta saakka olen ihmetellyt miksi ihmiset ovat tolkuissaan."