Seksuaalisuus on kovasti ajankohtaista ja muodillista nyt. Monenlaista ällistyttävää ja ämmällistä havaintoa ja monenkirjavia kiihkotiloja tähän sinänsä synnilliseen ja vistottavan epäsiveelliseen puuhailuun liitetään. Mielikuvilla ja unelmantapaisilla on väkevä voima.

Jos erästä ulkoiluministeriä on uskominen.

Olen päässyt sellaiseen ymmärrykseen, että tietyn tummahkon sääriparin ajatteleminen aiheutti eteenpäin pyrkivässä nuoressa miehessä kesken kiireisen maratonjuoksun senlaatuisia fyysillisiä tuntemuksia etualavatsan alueella, että tuloksena oli ymmärrettävä kramppi ja tavoiteajan kohtalaisen merkitsevä alenema. Ehkä olen päässyt väärään luuloon eli virheelliseen postulattiin. Tämä luettakoon minulle viaksi ja annettakoon huomautus vastaisen varalle.

Se on semmottista meittien tämmöttisten ihmisten kanssa, sanoisi Leppäsen Preeti, joka torrakon otti selkäänsä kun tyrkyttivät, vaan ei osotellu kohti, jottei tuu vahinkoa.

Näin ne ajat muuttuvat. Sanonta kuuluu, että aseiden alkaessa puhua ensimmäinen sankarivainaja on totuus.

Pentinkulman ensimmäinen sankarivainaja siinä isossa kahinassa oli Leppäsen Valtsu, pahanpäiväinen källi, viinanmyyjä ja varas, isätön reppana. Vähän tyhmän vaan avomielisen äidin pöljänovela poika, josta asianmukaisen poismenon jälkeen kovalla mäiskeellä leipoi sankarin samaisen seudun kirkkoherra, jonka jääkäripoika oli ollut aikanaan teloittamassa yhtä Aleksia.  Ja jonka Aleksin veljenpoika sitten siinä toisessa koohotuksessa johti miehiään edestä, vaikkei finanssisuvun sotilassiipeen kuulunutkaan eikä akuankassa oltu.

Niin, ettei sille tälle Aleksille tämä nykyinen kriisinhallitsija mahda olla mitään sukua.

Olisiko kuitenkin Valtsulle, väärän koivun takaa?