Ihmisen arkaaisin muistialue lienee olfaktorinen muisti. Ikinä en unohda sitä aromia, joka vallitsi koulubussissa kirkonkylälle 1960 -luvun alun talviaamuina.

Unisia, nuokkuvia lapsia; kuivuvan märän lampaan, hikisten sukkien ja huonolaatuisen dieselöljyn lemu yhdistyvät edelleen mielessäni tärisyttävään, krooniseen väsymykseen ja kiusaantuneisuuteen. Etoikeus tämän piti olla, mutta meille räkänokkaisille puberteetikoille kyseessä oli kidutus, joka kostettiin tuhatkertaisesti heikkoluontoisille opettajille.

Passiivinen vastarinta, jermuilu ja sissitoiminta olivat meille käsitteinä outoja, mutta niiden filosofinen yhtenäisteoria kiteytyi kaverini Leon iskulauseeseen.

"Mitä se kannattee".