Näihin aikoihin syntyneelle herra K:lle syntyi rinnakkaisissa todellisuuksissa ajan kaareutuessa suuri joukko kaksoisveljiä, joiden kohtalot kulkevat paradoksaalisina paralleeleina ajassa. Tapahtumalla oli muitakin seuraamuksia.

-Ikuisuuden historia. Vol. XCVI. ss. 2436411-2436413. Eternity Press 1967.

Kuten kaikilla kuuluisilla ja hyvämaineisilla ihmisillä on kaksoisolento, myös herra K. on saanut osakseen henkilöitä, jotka ulkonäöltään ja hiukan muultakin toiminnaltaan erehdyttävästi muistuttavat alkuperäistä. Herra K:lle syntyi lyhyen ajan kuluessa lukemattomia identtisiä kaksoisveljiä ja  kaksoissisaria universumin eri kolkkiin.  

Kyse ei ole tavanomaisesta biologisesta identtisyydestä, samanmunaisuudesta tai monisiköisyydestä, vaan siitä että herra K:n veljet ja sisaret ovat samoja ihmisiä kuin K.

Varovaisesti arvioiden heitä on aurinkokunnan alueella useita kymmeniä tuhansia ja laajassa maailmankaikkeudessa äärettömän suuri joukko. Kuinka monta herra K:ta on rinnakkaissa todellisuuksissa ja antimaterian muodossa on jo toinen asia, eikä kuulu tämän esityksen piiriin. Moninaisuusteemaa käsitellään laajasti arvostetussa kansainvälisessä aikakausikirjassa otsikolla

Julian Bigelow, Arturo Rosenblueth, and Norbert Wiener, 1943, "Behavior, Purpose and Teleology," Philosophy of Science 10: 18-24.

Ei siten ole ihme toistuvasti törmätä kaksoisolentoihinsa. Yksi varhaisimmista oli Simperi.

Simperi oli lyhyenläntä, korkeaposkinen, tummasilmäinen mies, jonka muutoin varsin tavanomaista leveää, suoraan sanoen tyhmännäköistä maalaisennaamaa komistivat pörröiset ja ilmeisen hyvin hoidetut vaaksanmittaiset kippuraiset huuliviikset. Simperin näkö oli heikonpuoleinen ja hänen silmälaseissaan oli ytyä monta pykälää. Näinpä vaikutelma oli tyrmäävä, kun Simperi silloin tällöin leikillisällä tuulella ollessaan otti lasinsa pois, laajensi silmänsä spanielinkatseeksi ja päästeli suustaan vingahtelevia koiranpennun kerjäysääniä: vov vov vov uiiii voh voh…

Useimmat naiset tällainen hupaileva käytös sai tunnelmallisiin mietteisiin.

Simperi ilmaantui herra K:n silloiseen asuntoon eli kämpille tilanteessa, jossa hän vasta saavuttuaan kaupunkiin oli tilapäisesti vailla liiallista varallisuutta ja vakituista asuntoa. Simperi tuli Rattorilupilla kertomaan ahdingostaan, kun hänen kuukausirahansa oli prokuraattorin virheen takia viivästynyt. Hän ehdotti muutaman kymmenen markan subventiota, jonka korvaisi myöhemmin korkojen kera. Hän siirtyi kiinaamaan herra K:n keittiön pöydän alle samalla vilpittömällä ja avoimen luottavaisella luontevuudella, joka oli ominaista hänen kaikille muillekin toimilleen.

Simperi oli näet aatelismies ja kuten tunnettua, se velvoittaa. Kasteessa hän oli saanut juhlavan nimen paroni Claus-Filip von Simbenberger af Karsta. Karsta oli hänen Varsinais-Suomessa sijaitseva synnyinkartanonsa, jonka Simperin isä, hulttiomainen liikemies ja Simbenbergerin suvun musta lammas Rodin oli humalapäissään hävinnyt kortilla heti sotien jälkeen eräälle pohjoiskarjalaiselle Laakkoselle, joka sittemmin tunnetaan autokaupoistaan. Simperi erotettiin Hämeenlinnan reaalilyseosta kesken lupaavasti alkaneiden opintojen epäselvissä oloissa johonkin rahankiristysjuttuun liittyen. Simperi oli näistä tapahtumista varsin vaitonainen. Hän paljasti kerran herra K:lle, ettei tämän ole terveellistä tietää kaikkia asianhaaroja, koskapa juttuun liittyi korkeita yhteiskunnallisia vaikuttajia ja liika tietämys lyhentää elinikää noissa piireissä.

Toisin kuin voisi olettaa, Simperi suoritti asevelvollisuutensa erittäin menestyksellisesti. Nuoruusiällä alkanut urheiluharrastus, laaja lukeneisuus ja sävyisä luonne miellytti Suomen puolustusvoimia ja Simperi komennettiin aliupseerikouluun eli raukkiin. Päävartiossa tuli yksi pieni pykälä muutoin moitteettomaan uraan liittyen satunnaiseen ja erehdyksessä tapahtuneeseen alkoholin nauttimisepisodiin.

YK-joukoissa kolmella eri komennuksella Golanilla ja Kyproksella Simperi viihtyi hyvin. Lomilla yksikön pojat kävivät usein Kreikassa ja Simperi muisteli pitkään haikeana mustatukkaista, äksyä Mariaa, ateenalaistyttöä, joka jäi vilkuttamaan lentokentälle pleksin taakse, kun palvelusvuoro päättyi ja matka Suomeen alkoi. Muistona näiltä matkoilta tuli tuliterä S-luokan mersu, jonka vakituinen säilytyspaikka oli Laakkosen autotalon vuosiparkissa Joensuussa.

Isänsä Rodinin kanssa Simperi oli kehittänyt varsin mutkattoman tavan ansaita rahaa. Muuan merkonomityttö oli pantu selvittämään erilaisten elintarvikkeiden, asumisen ja muiden kulujen suhdetta työläisen palkkaan. Kansainvälisessä vertailussa suomalaisen työntekijän ansiotaso ja maksukyky osoittautuivat ylivertaisiksi. Tiedot oli painettu laajaksi, punaisiin nahkakansiin sidotuksi moniosaiseksi portfolioksi ja siihen liittyväksi korttisarjaksi, jolla kuka tahansa pientä ja keskisuurta teollisuutta edustava yrittäjä näppärästi pystyi näyttämään palkanlisää vaativille alaisilleen näiden palkantarkistusvaatimusten houkkamaisuuden ja irreaalisen luonteen. Näitä informaatiopaketteja kaverukset K. ja Simperi alkoivat kaupitella pienten yritysten toimitusjohtajille.

”Ykköset päälle ja kupru kotiin” oli tunnuslause. Simperi hoiteli puhepuolen ja rahastuksen. Maisteri K. oli hänen lainoppinut avustajansa. Monesta paikasta tuli pakit, mutta silloin tällöin tärppäsi ja sileitä satasia upposi luvuton määrä Simperin lompakkoon. Porttikäytävässä rahat pantiin miltei tasan ja vanha subventiokin hoitui. Sitten lähdettiin miehissä neuvoa antavalle aamuoluella ja pubissa laattamakkarat paistetuilla perunoilla maistuivat liikemiehille.

Myöhempinä vuosina ystävysten tiet lähtivät eri suuntiin. Simperi meni työhön postiin, jossa teki hyvän ja komean uran lajittelijana, postimiehenä ja kotirouvien naurattajana. Spanielin katse tuotti menestystä ja onnen hetkiäkin. Herra K. jatkoi nuhjuista opiskeluaan ja hankkiutui töihin Valtion Ihmistenkiusaamisviraston alilääkäriksi.

Sattumaa tai välttämättömyyttä oli ajautuminen samalle asuinalueelle. Joskus öisin useilta kerrostalojen parvekkeilta kohosi moniääninen ulvonta kohti tähtikirkasta, mykkää taivasta. Maailmankaikkeuteen eksyneet kadotetut sielut siinä huusivat tuskaansa kohti tavoittamatonta alkusingulariteettia, ikuisuuden kadotettua äitiä.

Ja universumin jokaisessa kolkassa kaksoisveljet ja kaksoissisaret yhtyvät kaipaavaan huutoon. Ääniaallot moduloituivat spektrin väreiksi ja tavallinen ihminen katsoi taivaalle kauhistuen, kun kirkas pakkastaivas räjähti täyteen revontulia. 

Kun herra K. myöhemmin apeana katseli itseään iltalehtien lööpissä, hän mietti miten outoa kaikki olikaan. Herra K. siinä kuvan mukaan talutettiin kiroilevana poliisin mustaanmaijaan. Eräs toinen identtisistä veljistä, se joka oli kirjoittanut kaipuusta kirjankin, oli nyt siis joutunut lehdistön hampaisiin.

Ja tämä kaikki vain liittyen satunnaiseen ja erehdyksessä tapahtuneeseen alkoholin nauttimisepisodiin.

Simperi oli innokas pyöräilijä. Eräällä retkellä hän kopsautti päänsä ja sillä oli seuraamuksia. 17-vuotias tumma ja temperamenttnen perhetyttö Maria muutti asumaan hänen luokseen. Henkeään pidätellen taloyhtiö ja naapurit seurasivat romanssin kehittymistä. Kun Maria synnytti pienen tyttären, kaikki hurrasivat ja kilistivät paikallisessa pubissa. Herra K. tarjosi ystävälleen paksun sikarin.

Vuodesta toiseen Simperi kertoili pienen Annan kehittymisestä ja kasvamisesta. Kun Anna sai hampaita, kaikkia väsytti yövalvominen. Kun Anna oppi kävelemään ja puhumaan, vanhat rouvat kertoivat omia kokemuksiaan omien sukujensa lapsista ja niiden lahjakkuudesta. Vähin erin herra K. alkoi ihmetellä, miksei hän ollut sattunut näkemään kohta kouluun menevää Annaa koskaan. Ei muuten Mariaakaan.

Herra K. katseli peiliin ja arveli, ettei se ole hänen asiansa. Surullistahan se oli. Simperin hautajaisissa oli paljon väkeä ja peijaiset kestivät kolme päivää. Mariaa tai Annaa ei kukaan nähnyt. Kai oli niin, ettei Maria jaksanut henkisesti tavata miehensä ystäviä.

Ulvoessaan taivaalle seuraavana talvena herra K. huomasi, että kuorosta oli yksi ääni kadonnut. Revontulista eräs sinivihreän sävy puuttui.

_________________________________________

 Tarinamaanantai: Taivaan laituri

Joka aamu koen tuon takaperoisen prosessin.

Kun herään levottomista unistani, joissa joko liihoittelen keimailevien naispuolisten satyyrien kanssa kukkakedoilla tai haudon ikävää epäluuloa kotiini linnoittautunutta poliisinrumilusta kohtaan, joka aiheetta -ja kun tarkemmin muistelen -aiheesta epäilee minun surmanneen ja suohautaan kätkeneen kolme rippikouluikäistä tyttöä, hätkähtäen ja säikähtäneenä siitä, että olen vielä hengissä, vaikka sellikaverini Chessman juuri puristi kättäni vartijoiden lähdettyä viemään minua kaasukammioon ja saatuani viimeisen voitelun Isältä, joka muistutti elävästi uskonnonopettajani Ambomaalla lähetyssaarnaajana toiminutta miestä, koen kaiken tapahtuvan samoin kuin edellisinä aamuina.

Tämä pastorismies nimittäin vähän karsasti ja lähetyskentällä häntä oli kuulemma sanottu Tohtori Vinosilmäksi suahilin kielellä.

Mitenkuten herättyäni ryntään töihini, raahaudun lisääntyvällä vauhdilla ja intensiteetillä kohti iltaa, jolloin syötyäni maittavan illallisen pötkähdän vuoteeseen kuin ammuttu sonni näkemään unta suohautaan kätketysitä tyttösistä ja varsinkin siitä, mitä tapahtui ennen kuin tyhmyyttäni jäin kiinni.

Minun olisi näet pitänyt lopettaa se töissä käyminen ajoissa.

- Räkäpolista itsehoitoyksiköksi.
  Itsepalvelua kohtuuhinnalla.

- Katkaisuhoidosta se alkoi.
  Ortopedi muistelee.  

- Hapesta saa hypeä.
  Verisuonikirurgin arkea.

- Veronpaineet alas.
  Lama-ajan vesselit taas säästökuurilla.

- Kun pankin ovi sulkeutui.
  Isänpäivän erikoisuus. Erektiohäiriöiden tutkija ja
  Väestöliiton asiantuntija keskustelevat.

- Polkupyörällä psykoosia vastaan.
  Psykoosityöryhmän uusia kommelluksia liikennevaloissa.

- Siunattu hulluus.
  Tapaamme privatikuksen eli yksityislääkärin.

- Stahanovista Kimalaiseen.
  Historiallinen katsaus lääketieteeseen vv. 2001-2045.  

- Bunkkerista professoriksi.
  Johtamisen asiantijan kipeä puheenvuoro.

- Ensin oli nai...stentautien lääkäri.
  Gynekologi ja huuleen kylvetty.

Se oli niitä tapauksia, jotka muovaavat ihmisestä toisenoloisia, jotenkin tuumivaisia ja hiljaisia, itsekseen hyrähteleviä niin että poskeinen vieras arvelee kulkijan herenneen ajattelemaan miellyttäviä tai muutoin hykerryttämään panevia asioita, vaikka asia on niin vakava ja tuskallinen kuin olla voi. Vaan tätähän ei sivullinen voi tietää. Suoraan sanoen vähän rivolta sellainen tuntuu, vähän kaikista. Niin kuin olisi jotenkin petetty tai annettu väärä kuva sellaisesta, mikä että kun on kaunis ja puhdas, onkin ihan tavallinen ja häkellyttävän arjellinen, semmoinen, mitä ei alkuun edes osaa kuvitella kun niin oudolta se tuntuu ja vieraalta, etäiseltä ja kylmältä.

Kun tällainen kansalainen sellaisen kokemuksensa kanssa sattuu kadulla vastaan tai vaikka raitiotievaunussa istahtaa likeiselle penkille, voi vain aprikoida, että tuolla on nyt jotakin; salaisuus tai muu vihjaileva ajatus mielessä, kun se noin.

Juuri näin oli herra K:n laita. Ei tiedä itkeä vaiko nauraa, puhjeta puhumaan vai vaieta. Hän oli tavannut työnohjausmatkallaan opettajansa, jonka elämä oli taamonut aiemmasta ylivertaisuudestaan tilaan, jota jos ei pidä säälittävänä, voi ainakin surkutella, että jopas se sattui. Ja ihan oikeaan osoitteeseenkin meni.

Professori opetti aikanaan monta sukupolvea tulevia parantajia. Alituisesti viileän aristokraattisena, etäisenä, ivallisena ja omasta opistaan tietoisen ylväänä. Ikään kuin halveksien tätä halpaa, maalaista ja kuonamaista materiaalia, jonka taas oli työstettäväkseen saanut. Viljellen teräslastunkuivaa englantilaistyyppistä huumoria, jolla hankalat ja pahankuriset, suoraan sanoen vittumaiset ihmiset ylevöittävät itsensä muka muita paremmiksi. Ja tätä oli hänen oppinsa.

Ihmisriepuja sairashuoneella on kohdeltava hyvin, etenkin ikääntyviä, hermoheikkoja  ja säikkyjä musikoita.  Hyvä lääkäri ei kiroile potilailleen hoitohenkilökunnan kuullen. Ennen kivuliaita toimenpiteitä on hyvä siirtyä vauvakieleen. Jotkut uusmuotiset radikaalit tosin suosittelevat täydellistä hiljaisuutta hartaamman tunnelman luomiseksi itse operatsionin ajaksi. Pidättäytyminen traditioon on turvallisempaa kuin saksalaisten kumousoppien harrastus myös sairashuoneen oloissa.

 Lääkärin on oltava määrätietoisen tiukka ja lempeä; koska on kaikkien etu, että toimenpiteet ja hoito tapahtuvat joutuisasti.  On hyvä panna sairastuvan renki pitämään järjestystä talossa.

Usein käy, että musikat tulevat hoitoon humalaisina. Tuolloin säveä nuhtelu ja ohjaus herransanan kuuloon tuo paremmat tulokset pitkässä juoksussa, kuin pieksäminen, mitä paha kyllä kuvernamentissamme tapahtuu tuolloin tällöin, varsinkin jos lääkäri itse on vielä kovin juovuksissa aamuhuuruissaan ja näin tavallista äreämpi.

Raitis lääkäri ansaitsee koko seutukunnan kunnioituksen. Sellaista ihmettä tullaan usein satojen virstojen päästä katsastamaan ja oppia ottamaan.  Mällin pureminen on tavallista; mutta sitä on syytä välttää. Samoin on renkien syljeskely pantava kovalla kädellä kuriin.

Läntisen Pohjolan kuvernementissa olot ovat järjestetyt siten, että työtä, tuota innoituksen ja voiman, ilonkin lähdettä on järjestetty reilusti enemmän, kuin kukaan maaniseksi, hourioksi tai aitomukseksi kohtuudella tulematta voi tehdä. Tähän on ollut apuna muutama näppärä konsti kun on pidetty väki epävarmana pätkätöillä, jolloin jotkut hurjat ovat painaltaneet Suuren Läntisen Naapurin Länsimaahan tai Etelän vöyräiden kuvernementtien riesaksi.

 Palkkaa on maksettu niukasti, pitäen kuitenkin huolta, ettei mortaliteetti starvaation eli palvelusväen nälän kautta ylitä enempää kuin mitä se muissa sikaloissa ja broilerihautomoissa on tapana.

 Projekti alkaa nyt pienen viivästyksen jälkeen poikia työn tuottaessa mielihyvää vastoin kaikkia odotuksia. Työläisille on käymässä kuin sille entiselle rotalle, joka paineli mielihyväkeskusnappulaa niin kauan, että rotansaappaat jalassa kaatui työnsä ääreen.

 Ja nyt tämä kohtaus! Herra K. tapasi marttakerhon portailla vanhettuneen, kuivahtaneen, rusinanaamaisen entisen opettajansa portaalla istumassa hirmuisen suurten matkalaukkujen vieressä muodoton vihreä pipo päässä.

 Tuntematta hän katsahti herra K:n olemusta ja visersi ohuella vanhan miehen äänellään:

 Huvilalle minua viedään kesäksi.. Mitä niillä mahtaa olla mielessä, osaatteko sanoa, nuorimies? Ne pitävät minua kuin jotain hankalaa kasvia. Tai lemmikkiä, hän jatkoi valittavalla äänellä ja jäi tuijottamaan tyhjyyteen.

 Herra K. ynähti jotakin ja jatkoi matkaansa. Nieletti; mikä lie nielettänytkään, raaka ilma, katupöly, viima.

__________________________________________________

Pakinaperjantai: 129. Lemmikki

 toistan nyt itseäni, mutta elämässä kaikki on metaforaa. Eiväthän ihmiset yleensä tapa isäänsä ja makaa äitinsä kanssa. On toisin sanoen olemassa metafora-niminen väline, jonka avulla me otamme ironian vastaan, ja sen myötä me kasvamme ja meistä tulee ihmisinä syvällisempiä.

-Haruki Murakami: Kafka Rannalla, Tammi 2009, Juhani Lindholm (suom.)

Se oli aikaa, jolloin maailmasta loppui kokonaan sähkö. Tarkemmin koko sähkömagneettinen säteily oli eräänä aamuna kuin poispuhallettu.  Itse asiassa se olikin puhallettu. Erään toisen rinnakkaisen universumin pienempi jumala sormeili etäsäädintään hyvin määrätietoisesti murtautumisaikeissa ja sai kuin saikin meikäläisen maailmankaikkeuden luonnonlakien piilotetun salasanana-algoritmin ratkaistuksi, vaikka kyseinen koodi on nykyisen, pitkälle edenneen tietämyksen mukaan kuusiulotteisessa muodossaan kaikkiaan usean äärettömyyden äärettömään potenssin äärettömän imaginaarinen kompleksiluku, jonka paikkavektori on 42.

Tämä olemukseltaan vaihteleva, moniraajainen ja usein rukkasenkasvoinen jumaluus sai luoduksi alastoman singulariteetin eli singulariteetin ilman tapahtumahorisonttia. Tavanomaiset ulompi horisontti, jonka sisäpuolella pakonopeus ylittää valon nopeuden ja sisempi jatkuvassa pyörimisliikkeessä oleva tapahtumahorisontti erkaantuivat hetkeksi stationäärisyysrajalla. Monet luonnonlait kumoutuivat ja niiden mukana meni laki sähkömagneettisesta säteilystä.

Näihin aikoihin syntyneelle herra K:lle syntyi rinnakkaisissa todellisuuksissa ajan kaareutuessa suuri joukko kaksoisveljiä, joiden kohtalot kulkevat paradoksaalisina paralleeleina ajassa. Tapahtumalla oli muitakin seuraamuksia.

On turha iskeä leimakirveitä, mutta Herra K:n neologismeja, paradokseja ja epärelevantteja funktioita ja niiden relaatioita vilisevä pohdinta tuo joskus mieleen erään toisen hyvin tunnetun filosofin, herra K:n, joka pohdiskeli Ulomman Piirin suljetulla osastolla päässään sijaitsevaa kylmäfuusioon perustuvaa litium-atomipommia, joka oikeutti hänet keskustelemaan prosessin yksityiskohdista itsensä Jumalan kanssa ja veikeintä on, että Jumala usein nämä debatit hävisi.  

Mitä Herra Jumala koko tästä tapahtumaketjusta ajatteli, ei ole tiedossa, mutta jonkinasteinen äreys fundamentalisteja kohtaan on saattanut Hänen P. Kolminaisuudessaan herätä. Asia vaatii tarkempaa jumaluusopillista tutkimusta. Kuten hyvin tiedetään, tutkimus on Todellisuuden äiti. Suomen lääkärilehdessä kaksi kunnioitettua kollegaa esitteli taannoin vakavalla naamalla artikkeliaan maasäteilyn vaikutuksesta tenniskyynärpään syntyyn. Tutkimus on nyt kyetty toistamaan ja uusi lisälöydös on maasäteilyn vaikutus sairas talo-syndroomaan ja fibromyalgian esiintyvyyteen. Maasäteilyn ja sähköallergian yhteys oli todennettu jo aiemmin.

Tutkimuksessa merkittävyys eli p-arvot lähenivät päivystävän sairaalalääkärin mielialan negaatiota aamukuudelta imaginäärilukuna ilmaisten, kun käytettiin Beckin depressioinventaaria ja tulosta maustettiin pohjanpalaneella kahvilla ja tiedolla uuden työehtosopimuksen orjapykälästä.

Herra K. oli Jamppa Tuomisen suuri ihailija. On tunnettua, että Mestari ajoittain teki improvisoituja keikkoja kulmakunnan kaljakuppiloihin. Tapahtumaan oli oli varauduttu erityisen päivystysrenkaan turvin. Kuin kulo levisi tieto, että Jamppa on Mastiksessa ja koko tienoon musiikin ystävät riensivät sankoin joukoin paikalle, Ja kun Jamppa K. lauloi Mastobaarissa eräänä syksyisenä ja sateisena iltana mölyävän ja rähisevän fanilaumansa keskellä

ksin kun mä oon
kuin kynttilä on elämämme

tää vain pieni tuuli joskus

voi liekin sammuttaa
taas toisinaan se myrskyn kestää

herra K.  ajatteli itsekseen:

pitsinnyplääjän sinnikkyydellä aplikoimme silmikkoa, jolla katsella ulos luisesta kallon vankilasta verbaalien ja volaarien juoksetusten  ja haarautuvien, pittoreskien, väliin pikareskien  säikeiden antamaan  mahdollisuuteen hypätä tornista turvaverkkoon.

Ja mitä kapeampi visiiri on, sitä huonompi on empiria eli kokemus. Jos kasvot ovat avoimet, tuulee sieraimiin. Verkko on tekijänsä näköinen, eikä kenenkään. Käsintehdyt matot tehdään lapsityönä. Ei ole pehmeämpää nukkaa kuin sadan tehtaaseen lukitun orjatytön lempeä silmäily. 

Kielitaitoni flag-budossa on aika heikko, mutta sen verran sain selvää, että viestissä todettiin:

" Meitä on kohdeltu yllättävän hyvin. Isor-Tsarh on mennyt jokiveneellään hakemaan valkosta, sitä ainoaa itseään. Viimeisen tynnyrin avasimme aamulla. Eilen söimme viimeisen jakin.  Martti, oppaamme tuli mielisairaaksi havaittuaan näppylälansikkaidensa kuluneen puhki. Meidän on vaikeaa pidellä häntä, hän on niin liukas. Kaikesta huolimatta, Sara, olen hyvällä mielellä, sillä alan oppia vanhojen taitoa. Tänään tein ensimmäisen vahingoitusharjoitukseni ilman kosketusta.

- Tumma Lazlo on edelleen kateissa. Kuinka paljon minä odotinkaan hänen puukkokurssiltaan...! Kunhan saamme lisää valkosta ja teurastamme muutaman  lampaan, mielialamme paranee ja ryhdymme harjoittelemaan kaspinia köydellä.

Norjalainen Ewald on jo valittu, mutta ei tiedä sitä. Parempi niin. Kuten Budon Musta Sers III sanoo:" Työ, työ täytiset...". En uskalla jatkaa pidempään. Gtrwca katselee jo nyt minua kovin epäluuloisesti.
Rakkain terveisin

Herra  K.

_____________________________________________

Tämän enempää ei viestiin sisälly. Loppu on kohinaa.